Mökö ja Luru tahtoivat myöskin jollain tavalla tehdä ihmeitä. Toisten katsellessa Hannaa ja Eskoa he menivät suuren kirjan luo, ottivat sen, kantoivat hautomalaitoksen luo ja äkkiä pudottivat sen sinne sisään.
Sieltä alkoi piankin kuulua hirveätä pihinää ja puhinaa, pauketta ja ryskettä.
Papu huomasi sen ensimmäiseksi ja sanoi:
— Mikä ihme hautomakoneeseen on tullut, kun se tuolla tavalla pihisee?
— Me heitimme sinne koko tuon suuren kirjan! huusivat pojat.
Ja että sinne todellakin oli heitetty kokonainen ihmiskasvisto, näkyi piankin, sillä valkoinen vaate lensi syrjään ja hautomakoneesta alkoi hypätä esiin kaikenlaisia peloittavia olentoja, rosvoja ja ryöväreitä. Ja kun ne eivät olleet kirjassa ensin laisinkaan haalistuneet, niin ne olivat aivan vimmaisia ja halusivat päästä tekemään jälleen pahoja tekoja. Niin peloittavia ne olivat, että Pupu ja Papu veivät kaikki toiset kasviprässin taakse piiloon. Sieltä he nyt kurkistivat, kuinka nämä hirveät ihmiset mekastivat salissa etsiessään tietä ulos. Tiesi, miten olisi käynyt, ellei Papu olisi pistänyt päätään kasviprässin reunan yli ja huutanut:
— Tuolla salin perällä on ovi, josta pääsee kyllä pois!
Meluten, räyhäten, keskenään tapellen ja toisiaan tyrkkien he ryntäsivät sinne ja katosivat salista.
Kun kaikki jälleen oli hiljaista, uskalsivat prässin taakse piiloutuneet tulla esiin.
— Sehän on aivan hirveää, sanoi ukkeli, — kun nuo roistot pääsevät maailmaan takaisin tekemään pahoja töitään, ennenkuin ovat ensin haalistuneet.