Kaikki valmistautuivat kiipeämään. Silloin isä Kiljunen huomasi, että hänen oli hyvin vaikea kuljettaa Mököä ja Lurua.
Hän keksi kyllä pian keinon. Hän asetti pojat maahan ja kääri ne rullalle. Taskustaan hän löysi sidelangan kappaleen ja sillä sitoi rullat kiinni, otti ne selkäänsä ja alkoi kiivetä köyttä myöten.
Ukkeli oli taitava kiipeämään. Esko oli ottanut Hannan selkäänsä. Äiti Kiljunen rimpueli, vuoroin luisti alaspäin, vuoroin taas pääsi kiipeämään ylöspäin. Ja viimeksi tuli isä Kiljunen ähkien ja puhkien, selässään kääröllä olevat Mökö ja Luru. Ja näin he kiipesivät sadun lentomaata kohden. Pupu piteli köyden alapäästä kiinni, jotta se ei päässyt liian pahasti heilumaan.
Juuri kun he olivat pääsemäisillään katon aukon kohdalle, kirposivatkin äiti Kiljusen kädet ja hän tulla huristi köyttä myöten alaspäin ja töytäisi isä Kiljusta vastaan. Tämä piteli kaikeksi onneksi lujasti köydestä kiinni, jotta äiti ei päässyt sen pitemmälle putoamaan. Äiti tarttui jälleen vihaisesti köyteen kiinni ja kiipesi kiljuen ylöspäin.
Sadun lentomaassa
He saapuivat sadun lentomaahan. Tämä on päivänpaisteinen kunnas, jossa ilma on aivan puhdasta, sillä missään ei kulje olentoja, jotka maasta nostaisivat tomua, vaan kaikki lentävät. Kaikki kotieläimet, jotka ihmistä uskollisesti palvelevat, pääsevät tänne unissaan. Sen vuoksi näkeekin esimerkiksi nukkuvan koiran liikuttavan jalkojaan ja hiljaa haukkuvan, kun se lentelee sadun lentomaassa. Ilmassa kulkee siellä kaikenlaisia lankoja, jotka ensi aluksi näyttävät puhelin- tai sähkölennätinlangoilta, mutta ovatkin ainoastaan aitojen sijassa, jotta lentäjät eivät kiitäisi toistensa päälle ja saisi aikaan yhteentörmäyksiä. Millään eläimillä ei ole siipiä, vaan he leijailevat polkien jaloillaan ilmaa ja sillä tavalla päästen eteenpäin.
Toisinaan on niin hyviä ihmisiäkin, että ne pääsevät unissaan lentomaahan ja tuntevat itsensä siellä tavattoman onnellisiksi. Muutamat nauttivat niin paljon tästä, että valveilla oltuaan kaipasivat lentoa. Ja silloin he alkoivat miettiä, millä keinolla he aina voisivat lentää. Nämä ihmiset keksivät viimein lentokoneet.
Tähän maahan ukkeli toi seuralaisensa.
Äiti Kiljunen hengitti syvään puhdasta ilmaa keuhkoihinsa ja tunsi itsensä niin kepeäksi, että hyppeli korkealle ilmaan. Isä Kiljunen katseli tätä vähän aikaa, mutta sanoi sitten:
— Älä hyppele, äiti, sillä tavalla. Kyllähän sinä kauniisti loikkaat, hyvin kauniisti, mutta tuollainen ei oikein sovi sinulle, kun molemmat poikamme ovat pliiskana.