Äiti lakkasi silloin hyppelemästä. Yhdessä he avasivat kääröt ja levittivät Mökön ja Lurun maahan, jotta ilmassa lentävät eläimet voisivat ne nähdä.
Kun he jonkun aikaa olivat odotelleet, sanoi isä:
— Mahtaa niitä hyviä eläimiä olla kovasti vähän, kun ei vielä ainoatakaan ole näkynyt.
— Nyt on juuri keskipäivä, sanoi ukkeli. — Silloin kaikki kotieläimet mielellään nukkuvat.
He odottivat kauan aikaa. Viimein kuului ilmasta pitkä töräys.
— Tuleeko siellä automobiili ilman halki? sanoi isä.
Eihän se ollut automobiili, vaan lehmä, joka hiljaa leijaili ammuen ilman halki, tullen viimein aivan heidän päänsä yläpuolelle.
— Ihmeellistä, sanoi isä Kiljunen, kuinka se pääsee eteenpäin, kun sillä ei ole mitään siipiä eikä mitään propellia perässään.
Ja lehmä lensi harpaten ilmassa, iloisesti ammuen ja häntä pystyssä.
Kun Hanna näki lehmän häntä pystyssä lentävän, niin se oli hänen mielestään hyvin sopimatonta. Hän sen vuoksi huusi: