— Ihan se on kuin Pullan ääni, sanoi isä Kiljunen.
— Niin minustakin, sanoi äiti Kiljunen.
Ja se oli todellakin Pulla, joka lensi iloisesti haukkua räksyttäen ilman halki.
Mutta minkä näköinen se olikaan! Ei sitä olisi mistään muusta kuin äänestä tuntenut Pullaksi.
Kotia jäätyään oli Pulla alkanut etsiä poikia. Ensin se juoksi talon kaikkien huoneitten läpi, sitten se nuuski joka paikasta, uunien pesistäkin, jolloin se sai kuononsa aivan mustaksi. Tämän jälkeen Pulla arveli poikien menneen saunaan. Täällä se sai saunan eteisessä olevasta tervatynnyristä tervaa ruumiiseensa. Pihalla se sitten alkoi kaivaa kuoppaa, luullen poikien menneen piiloon maan alle. Hiekka tarttui suurina kokkareina tervaan ja Pulla tuli aivan täyteen ruskeita mukuloita. Suuri sanomalehden kappale oli tarttunut sen tervaiseen häntään.
Eihän se ollut mikään kaunis koira, mutta Pulla se oli kuitenkin, se entinen Pulla, joka oli Kiljusia seurannut kaikilla heidän matkoillaan ja oli nähnyt enemmän merkillisyyksiä kuin mikään muu koira.
Pulla oli viimein väsyneenä etsimisestä uupunut ja vaipunut syvään uneen. Tällöin se pääsi sadun lentomaahan ja juoksi toisten koirien parvessa. Mutta kun se oli paksu ja pikkuinen, niin ei se jaksanutkaan pysyä niiden rinnalla vaan jäi jälkeen.
Ponnistaessaan eteenpäin ilmassa se näki Mökön ja Lurun, jotka litteinä ja latteina makasivat maassa. Pulla tunsi ne heti paikalla ja riemastui aivan tavattomasti. Sen tähden se päästi oikein iloisen haukunnan. Sen ääni tuli kimeäksi paljaasta ilosta, jalat räpsyttivät vimmatusti ja häntänsä päässä se heilutti sanomalehden kappaletta aivan kuin suurta lippua.
Kiljuset hyppäsivät pystyyn, samoin Hanna, Esko ja ukkeli. Pulla laskeutui maahan ja alkoi hyppiä Mökön ja Lurun edessä. Ja silloin nämä, jotka siihen asti olivat olleet aivan liikkumattomia, alkoivat myöskin hyppiä sen mukaan kuin Pullakin. Ja joka hyppäyksellä ne tulivat yhä pyöreämmiksi, prässätty muoto katosi ja he tulivat entiselleen.
Poikien ilo oli aivan rajaton. Pulla oli sen näköinen, että tuskin kukaan olisi sellaista koiraa syliinsä ottanut, niin likainen se oli. Mutta Mökön ja Lurun mielestä se oli maailman kaunein koira. He ottivat sen syliinsä, hyväilivät sitä. Ja Pulla haukkui ja nuoli poikia. Mutta kun sen kuono oli nokinen, niin saivat pojatkin nokea naamaansa.