Esko ja Hanna eivät olleet huutaneet, siksi he olivat kokonaan säästyneet tästä kurituksesta.
— Minä en ymmärrä, miten meidän viimein käy, sanoi isä Kiljunen, — jos meidän täytyy ruveta olemaan hiljaisia. Mitä tekemistä meillä silloin on maailmassa?
— Ette te kuitenkaan pysy hiljaa, vaikka kuinka koettaisitte, sanoi ukkeli, — kunhan vain olette päässeet jälleen ihmisten ilmoille.
Kiljuset eivät suinkaan olleet niitä ihmisiä, jotka olivat tottuneet hillitsemään uteliaisuuttaan. Kun he siis kuulivat, että tässä maassa asui aivan ihmeellinen nainen, jota kutsuttiin Totuudeksi, niin he tahtoivat nähdä hänet.
Ukkeli varoitti ja sanoi, että heidän täytyisi olla aivan vaiti.
— Totta kai me vaiti osaamme olla, kun siksi tulee, sanoivat Kiljuset.
Ukkeli luotti heidän sanaansa ja johdatti heidät Totuuden kaivon partaalle.
Kaikki kumartuivat reunan yli ja alkoivat tirkistää alas syvyyteen.
Mökö ja Luru ensimmäisinä eivät voineetkaan hillitä itseään, vaan huusivat nähdessään kaivon pohjalla olevan olennon:
— Katsokaa, millainen nainen se on, se on aivan alasti, ei sillä ole edes paitaakaan päällä!