— Jos tahtoo satumaassa tulla toimeen, ei saa tehdä sitä, mikä on kiellettyä, sillä silloin kasvaa vaikka mihinkä suuntaan. Ei saa lörpötellä itsestään liikoja, sillä silloin voi jäädä elinajakseen sinne ja saa aina puhua. Ei saa tehdä rikoksia, sillä silloin tulee prässätyksi aivan liiskaksi. Ei saa olla paha eläimille, sillä silloin ei saa hädässä auttajaa. Ja täytyy osata olla hiljaa, muuten näkymättömät kädet antavat selkään niin että paukkuu.
Vaikka isä Kiljunen olikin hyvin vakuuttavasti kertonut kaikesta, niin kyläläiset eivät sittenkään uskoneet kaikkea. Varsinkin se, mikä koski hiljaisuuden maata, oli heille aivan käsittämätöntä.
— Satumaa on paljasta lorua, sanoivat monet.
— Jos sinne päästäkseen täytyy olla aivan hyvä ja kaikinpuolin mallikelpoinen, niin kuka sinne viitsii yrittää, sanoivat toiset.
Esko sanoi silloin:
— Mutta satumaassa voi ihminen tulla myöskin hyväksi ja voi kadottaa kaiken halun pahaan.
Kyläläiset vakuuttivat silloin, että Esko oli paljoa hauskempi poika silloin, kun hän teki kaikenlaista koirankuria, kuin nyt, kun hän oli aivan siivo.
Ja kyläläisissä tuli epäilys viimein niin suureksi, että he eivät laisinkaan uskoneet sitäkään, että isä ja äiti Kiljunen olivat isä ja äiti Kiljunen.
— Ette te niitä ole, vaikka niin väitätte, sanoivat he. — He pitävät aina pahaa ääntä ja meluavat ja heillä on kaksi poikaa, jotka ovat aina ja kaikessa riehumassa.
— Tässähän Mökö ja Luru ovat, sanoivat isä ja äiti Kiljunen.