Tämä pieni, kymmenmiehinen joukko oli tarkastelumatkallaan eronnut pääjoukosta, joka oli penikulman päässä. Jos heille vain saataisiin sana, niin silloinhan he voisivat tulla avuksi. Mutta miten pääsisi venäläisten rintaman läpi. Eräänä iltana eräs sotilas koetti pujahtaa talosta ja venäläisten huomaamatta päästä metsään, mutta he saivat hänet kiinni ja hän joutui vangiksi.
Napukka kuuli, miten korpraali neuvotteli talon isännän kanssa asiasta.
— Ei mies pääse pujahtamaan täältä pois, sanoi korpraali, ei muu kuin nainen tai lapsi. Ja jollei sanaa saada pääosastolle, ei meistä parin päivän päästä ole ainoatakaan hengissä.
Nyt kysyttiin talon naisilta, lähtisikö kukaan heistä tälle vaaralliselle retkelle. Naiset kiljaisivat kauhusta kuullessaan asiasta. Mennä venäläisten rintaman halki! Se on mahdotonta!
Silloin Napukka vetäisi isäntää takin liepeestä ja kuiskasi:
— Kyllä minä menen!
Isäntä oli hetkisen vaiti ja sanoi sitten:
— Kuule, poika, sinä et tiedä, mistä on kysymys.
— Kyllä minä tiedän, vakuutti Napukka. Mikkolan lähellä on pääjoukko. Minun pitäisi mennä sanomaan heille: Tulkaa meille, meillä on vieraita.
— Mutta sinun täytyisi pujahtaa venäläisten ohitse. Ne ottavat sinut kiinni.