Eivätkä ne saavuttaneetkaan, kääntyivät varmaankin takaisin huomatessaan takaa-ajon turhaksi.
* * * * *
Maunu saapui Närpiöön ja ojensi Döbelnin kirjeen Gyllenbögelille. Heti sen luettuaan, kutsui kapteeni Gyllenbögel upseerinsa ja jakoi heille määräyksiään. Hän oli suostunut Döbelnin ehdoitukseen ja valmistui pienen joukkonsa kanssa lähtemään Lappväärttiin hyökätäkseen takaapäin venäläisiin.
Käskyt jaettuaan hän kirjoitti vastauksensa Döbelnille ja antoi sen Maunulle. Kirje oli suljettu öljytystä kankaasta tehtyyn koteloon. Paitsi tätä kirjettä ojensi hän toisen samallaiseen koteloon suljetun kirjeen vietäväksi hänen rouvalleen, sillä Kauhajoen kautta oli jonkimmoinen mahdollisuus saada se lähetetyksi etelään, Turkuun.
* * * * *
Annettuaan hevosensa levätä valmistautui Maunu paluumatkalle. Muuta tietä ei ollut kuin Teuvan kautta, ja siellä oli joukko venäläisiä. Samaa tietä hän ehkä nytkin voi päästä, ja ehkä hänen onnistuu nytkin livahtaa niiden käsistä.
Oli tullut ilta, valoisa kesäilta, Maunu ajoi täyttä laukkaa Teuvalle päin. Hän ajoi nuo kolme penikulmaa yhteen mittaan, pysähtymättä muuta kuin juottaakseen silloin tällöin hevostaan. Kun hän tuli metsän laitaan, josta keskellä viljelyksiä näkyi Teuvan pieni kylä, pysäytti hän hevosensa ja tuumiskeli, ajaisiko suoraan kylän halki vai kiertäisikö pitkin metsää aukeaman toiselle puolelle. Hän piti jälkimmäistä tekoa viisaampana, sillä kylässä hän voisi joutua monilukuisen vihollisen käsiin.
Hän ajoi hiljaa metsän halki, monasti hän käveli ja talutti hevostaan. Hän koetti pysytellä metsän piilossa, mutta samalla kuitenkin pitäen silmällä Teuvan kylää. Maantie, joka Teuvasta johtaa Lappväärttiin oli autio, ei näkynyt liikettä missään.
Jo lähestyi hän tietä ja aikoi mennä sen toiselle puolelle metsään, kun pitkin tietä Lappväärtistä Teuvaa kohden tuli kasakkaparvi. Se näki Maunun! Nyt olivat viisaat neuvot kalliita ja sukkeluus ja nopeus ainoa pelastuksen mahdollisuus. Hän hyppäsi hevosen selkään ja ajoi nopeasti metsään.
Mutta hänen hevosensa oli pitkästä ratsastuksesta uupunut, venäläiset tulivat yhä lähemmäksi. Hän kuuli niiden huudot aivan selkänsä takana. Metsässä tuli aukea niitty eteen. Maunu ajoi sen yli, kun samassa lensi hänen takaansa silmuköysi. Silmu osui hänen kaulaansa, vetäytyi samassa kireälle ja Maunu putosi hevosen selästä. Samassa oli kymmenen kasakkaa hänen ympärillään. Maunu taisteli kuin hullu vastaan, hänellä ei ollut aseita, hän käytti nyrkkiään ja iski oikeaan ja vasempaan. Mutta lopulta joutui hän kiinni, taisteli vielä maassa kuin vimmattu, niin että kun hän vihdoin köytettynä makasi maassa oli hänen pukunsa aivan risainen.