— Niin onkin, sanoi Eero nauraen helakasti. Minä olin täällä salmen toisella puolella renkipoikana, ja kun isännällä oli paha tapa pöllyttää tukasta, niin leikkasin sen aivan lyhyeksi. Ja kylläpä silloin isännän käsi lipesi.
Sandels nauroi, taputti häntä olalle ja aikoi mennä. Hän oli jo astunut askeleen, kun hän käätyi jälleen Eeroon päin ja sanoi:
— Koska sinä olet Sandelsin rumpali ja koska osaat matkia Sandelsia, niin pitää sinulla olla Sandelsin hattukin.
Hän otti päästään sotilashatun, laski sen Eeron päähän ja hattu vajosi korviin asti.
Eero oli aivan tulipunainen, hymy oli kadonnut hänen kasvoiltaan, mutta silmät katsoivat kirkkaalla ilmeellä Sandelsiin. Hän aikoi sanoa jotain, mutta ei saanut sanaakaan suustaan, ja hän nielasi sanansa alas. Sydän sykki aivan kurkkuun asti.
Sandels nyökkäsi hänelle ja palasi tupaan.
Eero seisoi aivan liikkumattomana paikallaan, hänen silmänsä olivat vaan kääntyneet oveen, josta Sandels oli mennyt. Sitten hän äkkiä kiljahti ilosta ja hyppäsi korkealle ilmaan.
Sotilaat nauroivat.
Vanha korprali Flink sanoi:
— Nyt kun sinulla on Sandelsin hattu, täytyy sinulla olla Sandelsin rohkeuskin, jottet hattua häpäise.