Kivi! Jos hän saisi sen liikkeelle, jos hän saisi sen vyörymään alas. Yhä lähemmäksi tulivat viholliset!
Hän tarkasti kiveä. Nuo alla olevat pienet kivet kun vain saisi pois. Hän tempoi ja riuhtoi, jo heltisi yksi. Hän unohti oman vaaransa ja tuli aivan kiven eteen. Jo heltisi toinen. Kivi heilahti hiukan. Venäläiset äkkäsivät vaaran ja kuulia sateli häntä kohden. Yksi kivi kun vielä heltiäisi! Hän tempoi sitä. Jotain pistävää tunsi hän äkkiä vasemmassa olkapäässään ja sitte ei hän enää voinut vasenta käsivarttaan liikuttaa.
Mutta samassa viimeinen esteenä oleva kivi heltisi. Suuri lohkare heilahti ja vieri alaspäin.
Venäläisiä oli päässyt jo aivan lähelle. Paasi vyöryi heidän ylitsensä. Se kiisi alaspäin yhä hurjempaa vauhtia.
Eero oli kaatunut maahan, mutta nousi samassa ylös.
Hän näki, miten pienet puut taittuivat, miten paasi irroitti muita kiviä ja kuinka kivivirta syöksyi kauhistuneitten venäläisten yli.
— Hurraa! huusi hän. Äkkiä polte olkapäässä kävi kovemmaksi. Hän kosketti oikealla kädellään sitä. Jotain lämmintä, kosteaa osui sormiin. Hän veti kätensä takaisin.
Hänen päätänsä alkoi pyörryttää. Hän kaatui maahan.
Kun hän avasi silmänsä oli Sandels hänen vieressään kumartuen hänen puoleensa. Hän oli avannut Eeron takin, kiskasi univormunsa auki ja repäsi suuren palan paidastaan rinnan kohdalta ja koetti sillä tukkia haavaa Eeron olkapäässä.
— Koskeeko? kysyi hän, kun hän näki Eeron avaavan silmänsä.