— Minähän voisin auttaa tätiä, sanoi hän.
— Niin, jos sinä, lapseni, vaan viitsisit.
— Kyllä, kyllä, kyllä minä viitsin, mutta — minä en tee sitä ilmaiseksi. Minä tahdon ruusun palkaksi.
— Sitä minä en anna, minä annan sen itse hänelle.
Annaa pahoitti niin, että hänen teki mieli sanoa jotain pahaa, kuten Stiinan oli tapana, kun kyökissä jotain pilaantui.
Oikein teki mieli itkeä harmista. Nyt sitä sittenkin sai turvautua myssyyn ja sukkiin.
Hän oli jo ulkona, kun täti Henriette huusi häntä takaisin.
— Kuule, etkö sinä voisi auttaa minua kirjoittamisessa, jos minä leivon sinulle makean tortun.
— Minä tahdon ruusun.
— Oikein vattuhillon kanssa.