— Vai niin, sanoi v. Döbeln hymyillen. Ja mikä tämä paperi on? Runo! Minulle?
Hän luki sen ja katsoi sitten Annaan:
— Oletko sinä itse tämän tehnyt?
— Olen! sanoi Anna hiljaa.
— No, lue se sitten ääneen minulle.
— En — minä —
— Luetaan yhdessä. Minä ensin ja sinä sitten. "Kun kummi tulee tänne —"
— "Kun kummi tulee tänne —"
— "Niin minä silloin annan —"
— "Niin minä silloin annan —"