— Olemme saaneet käsiimme muutamia erinomaisen vaarallisia kirjeitä.
— Aijai, aijai!
— Ja nyt matkustamme Tukholmaan antamaan suuret herrat ilmi.
— Sinä olet aivan ihmeellinen. Sinä antamassa ilmi? Ehdin jo tässä ajatella, että muut olivat sinua ilmiantamassa, ja että tulit luokseni etsimään turvaa.
— Ei sen vuoksi Tukholmaan mennä, sanoi Samuel, kyllä minut tässäkin maassa tuomita osataan. Asia on paljoa suurempi, valtionkavallus.
— Hirtettämän sellaiset pitää, jotka isänmaataan kavaltavat, huudahti Kalle innoissaan.
— Samaahan me juuri olemmekin hommaamassa. Tämä kaikki olisi varsin mahdollista, sillä todistuskappaleet ovat hallussamme, mutta niitä koetetaan meiltä anastaa. En voi kertoakaan kaikkia niitä seikkailuja, joiden alaisina olemme olleet näiden papereitten tähden. En olisi sinulle tullut puhumaan mitään, ellei minulla olisi omat epäilykseni siitä, että tässä kaupungissa on miehiä, jotka ovat Viipurista asti ajaneet meitä takaa. Kerran ne petin oikein perinpohjin, ja he jäivät jälkeemme. Mutta viivyimme Vihdissä kauemmin kuin ensin aioimmekaan, ja sillä välin on varmaankin tuo ahdistajamme päässyt jälillemme. Olin näkevinäni hänet täällä kaupungissa, aivan kaupungin portin luona. Hän kääntyi kyllä poispäin, mutta minä tunsin hänet sittenkin.
— Sinä puhut kerrassaan kummallisia asioita.
— Ainoa ihminen, joka voi ottaa tässä kaupungissa selkoa mistä tahansa muiden huomaamatta ja aavistamatta, olet juuri sinä. Virkasi pakottaa sinut kiertämään pitkin kaupunkia, poikkeamaan kaikkiin kapakkoihin. Nyt tulisi sinun ajaa tuota miestä takaa. Ja kun hänet olet saanut käsiisi, ilmoittaa siitä minulle.
— Ja sinä sanot, että hän aikoo maalle pahaa.