— Mutta ettehän tunne minuakaan? sanoi Paul.
— Tukholmassa sain teistä tiedot, joiden perustuksella luotan teihin täydellisesti.
Tätä sanoessaan Jokkim aivan kuin sattumalta laski oikean kätensä pöydälle siten, että muu käsi oli nyrkissä, paitsi etu- ja keskisormi, jotka olivat ojennettuina suoraan eteenpäin.
Tämä pieni liike teki Pauliin odottamattoman vaikutuksen; hänen kasvoilleen levisi ilon puna, ja hän tarttui Jokkimin käteen ja pusersi sitä lujasti.
— Siis tekin kuulutte liittoon! sanoi hän säteilevin silmin. Ja olemme olleet samassa kaupungissa tietämättä toisistamme mitään!
— Te ette minusta tietänyt mitään, sanoi nuori Frese, mutta minä kyllä teistä. Tukholmassa sain teistä tiedot, mutta en katsonut tarpeelliseksi mitenkään lähestyä teitä, jotta emme herättäisi huomiota.
— Luulin olevani yksinäni täällä kuninkaan soturina, sanoi Paul, ja nyt onkin minulla toveri ja liittolainen!
— Viipuri on monessa suhteessa epäluotettava kaupunki, sanoi Jokkim. Tänne ei voi eksyä montakaan meidän kaltaistamme miestä. Siksi täytyykin meidän sitä voimakkaammin toimia yhdessä. Viipurissa on hyvin voimakas saksalainen kansanaines, ja se on melkein enemmän tekemisissä ulkomaiden kuin muun Suomen kanssa, täällä on siis voitu kylvää tuota turmiollista oppia, jonka tarkoituksena on Ruotsin jäsen ohella Suomenkin onnen paneminen vaaraan.
— Tarkoitatte herttua Adolf Johanin vehkeilyjä, joilla hän tahtoo saada Ruotsin kruunun itselleen ja syrjäyttää nuoren kuninkaamme.
Molemmat nuoret miehet, jotka tähän asti olivat olleet aivan ventovieraita toisilleen, olivat tulleet äkkiä hyviksi ystäviksi sen kautta, että heidän molempien ajatukset olivat kohdistuneet niihin suuriin valtiollisiin vehkeilyihin, joita Tukholmassa harjoitettiin. Kun kuningas Kaarle X kuoli, niin hän määräsi seuraajakseen poikansa ja asetti valtakunnan asioita hoitamaan holhoojahallituksen, johon kuului monen ylhäisen ruotsalaisen herran ohella leskikuningatar ja kuninkaan veli. Kuningattaren sallivat ruotsalaiset istua tässä hallituksessa, mutta kaikilla oli suuri vastenmielisyys juonittelevaa herttua Adolf Johania vastaan. Säädyt kokoontuivat heti kuninkaan kuoltua ja päättivät syrjäyttää hänet. Tätä herttua ei koskaan antanut anteeksi ruotsalaisille. Ainoa mies, jota hän todella pelkäsi Tukholmassa, oli hänen vaimovainajansa isä, Pietari Brahe. Kun herttua meni uusiin naimisiin Pietari Brahen veljentyttären kanssa, niin hän sai tästä naisesta aviopuolison, joka alkoi yllyttää miestään vallan anastamiseen. Kaikki, mitä naisellinen viekkaus ja salakähmäisyys voi saada aikaan, ilmaantui silloin. Maassa vallitsi suuri tyytymättömyys holhoojahallitusta kohtaan, jonka aikana maa oli tavattoman suuressa määrässä köyhtynyt. Yleensä toivottiin holhoojahallituksen kukistumista, ja suuri liitto, johon kuului jäseniä kaikista kansankerroksista säätyjen mielipiteen valmistamiseksi, toimi siihen suuntaan, että nuori kuningas, joka läheni viidettätoista ikävuottaan, julistettaisiin täysi-ikäiseksi. Jos maassa vallitsi kaksi puoluetta, toinen kannattaen holhoojahallitusta, toinen sotien sitä vastaan, niin oli vielä kolmas ja vaarallisin, herttuan puolue, joka kaikkialta osasi värvätä itselleen puoluelaisia, luvaten heille suuria etuja siinä tapauksessa, että hän pääsee valtaan, ensin holhoojaksi ja sitten sitä tietä pitemmällekin.