— Ja oletteko saanut tietää jotain erikoista tässä kaupungissa, kysyi Paul, koska olette minua etsinyt?
— Sain Tukholmassa määräyksen pitää silmällä Viipurin maaherraa
Konrad Gyllenstjernaa, vastasi nuori Frese.
— Minä en koskaan ole luottanut tuohon tummaan herraan, sanoi Paul. Hänessä ei ole mitään muuta hyvää ja miellyttävää minun mielestäni kuin hänen kaunis nuori rouvansa. Mutta jättäkäämme naiset tällä kertaa. Tiedättekö siis jotain varmaa hänestä?
— Sattuma, joka usein saa suurta aikaan, on leikkinyt maaherran turmioksi, sanoi Jokkim. Muuan ajomieheni, joka toi ulkokartanostani halkoja, kohtasi tiellä lähettisotilaan, jonka hevonen oli kompastunut ja siinä nyrjäyttänyt jalkansa, ja mies senvuoksi pyysi päästä Viipuriin ajomieheni kuorman päällä. Tämä tapahtui tänään iltapäivällä, ehkä noin kaksi tuntia sitten. Ajomieheni on jokseenkin paljon väkeviin menevä, hänellä oli taskussaan "miehenvirkistäjä", ja yhdessä he lämpimikseen alkoivat kallistella sitä. Seurauksena siitä oli, että lähetti tullessaan linnan luo oli niin pehmoinen, että unohti rekeen laukkunsa, jonka ajomies toi minulle. Avasin sen, koska minua oli käsketty pitämään maaherraa silmällä, ja silloin löysin muutamia kirjeitä, jotka aivan selvästi osoittavat hänen vehkeilynsä herttuan hyväksi. Nyt nämä kirjeet ovat heti saatavat Tukholmaan Pietari Brahelle, joka on kuninkaan puolella. Minun täytyy oitis lähteä täältä. Jotta matkani pysyisi salassa, en voi turvautua sukulaisiini, sillä en ole heidän mielipiteistään aivan selvillä. Teidän nimenne sain kuulla Tukholmassa, siksi turvaudun teihin. Mainitsitte luottavanne erääseen mieheen, joka voi seurata minua matkallani. Mikä on hänen nimensä?
— Mikko Heikinpoika.
— Talonpoikako?
— Niin.
— Mistä?
— Vihdin pitäjästä, Kaukolan Ylitalosta.
— Ja miksi tuo mies on täällä?