— Nyt armollisen herran täytyy antaa sitoa silmänsä, sillä muuten ei hän ota luokseen.
— Miksi ei?
— Kun hän pelkää tämän tulevan ilmi ja kun hän ei vielä tiedä, kuinka paljon voi luottaa armollisen herran rakkauden laatuun ja tapaan.
— Sido sitten pian, sanoi Paul, sillä haluan jo päästä tuon naisen puheille.
Vanha vaimo sitoi silkkisen liinan Paulin silmille ja alkoi häntä taluttaa. He astelivat eräästä portista sisään, muuan ovi aukeni, he tulivat käytävään, joka päättyi oveen, jolle vaimo kolkutti. Ovi aukeni, ja Paul astui sisään huoneeseen, josta suloinen lämmin lehahti häntä vastaan.
Hän ojensi kätensä ollen varma siitä, että armaat naisen sormet niihin tarttuisivat, kun hän äkkiä tunsikin molemmin puolin rautaisten kourien tarttuvan häneen ja samassa vääntävän hänen kätensä selän taakse, jossa ne äkkiä nuoralla sidottiin.
Paul tempoili kyllä, mutta hyökkäys oli ollut niin odottamaton, että hän ei millään voinut itseään puolustaa.
Hänen silmiltään otettiin liina pois, ja silloin hän näki edessään kolme aivan ventovierasta miestä, jotka nauraen katsoivat häneen.
— Onko hän sama mies? kysyi akka, joka Paulin oli tähän ansaan saattanut.
— Emme tiedä varmasti, sanoi muuan pitkä ja tumma mies, joka näytti olevan joukon johtaja, mutta merkeistä päättäen hän on sama. Joka tapauksessa sitokaamme hänen jalkansakin, jotta hän ei pääse laisinkaan liikkumaan.