— Mitä te oikeastaan hommailette?
— Niin, minäkö? Minä olen maa-akkana, autan ihmisiä tulemaan maailmaan.
— Voisitte sitten auttaa minuakin pääsemään maailmaan taas, sanoi
Paul.
— Ei herra saa sillä tavoin puhua. Henkenihän menisi, jos auttaisin pakenemaan. Minä olen luvannut vartioida, ja minun täytyy se tehdä.
— Jos kuitenkin palvelisitte minua ettekä noita toisia, kyllä minä sellaisen palveluksen aina muistaisin.
— Minä menen herran luota pois, kun sillä lailla puhuu, sanoi akka ja kiipesi portaita ylös tupaan.
Hän istui entiselle paikalleen ja alkoi karttaamisen ja virrenveisuun uudelleen.
Tätä jatkui kauan aikaa. Hän alotti heti toisen virren, kun toinen loppui.
Päivä alkoi jo hämärtää, kun tupaan tuli muuan nuori tyttö. Akka sulki heti hänen tullessaan kellarin luukun, jotenka Paul ei ennättänyt nähdä, millainen tyttö oli. Hän vain äänestä arvasi, että tämä oli nuori.
Hän kuuli päänsä päältä astuntaa, ja sitten luukku avattiin ja vanha vaimo sanoi: