— Totta kai hän tallella on, sanoi akka. Tulen juuri tarkastamasta siteitä.
Miehet katselivat aukosta Paulia, ja sitten luukku suljettiin.
XIII.
Isäpuolen luona.
Erottuaan ystävistään meni Jokkim Frese kohtaamaan Turun hovioikeuden asessoria Johannes Vasseniusta, joka oli naimisissa viipurilaisen raatimiehen Hannu Ruuthin lesken Sigridin kanssa, tuon saman naisen, jota Didrik König aikoinaan kaikin voimin oli tahtonut saada omakseen. Jokkimin mielessä paloi ikävä saada nähdä jälleen Barbara, tuo ihana neito, jonka kanssa hän lapsena oli Viipurissa leikkinyt, mutta jota hän moneen vuoteen ei ollut nähnyt.
Asessori Vassenius asui Aurajoen lähellä Luostarijoen-kadun varrella omassa talossaan, jonka taitavasti koristeltu portti jo jokaisen sivukulkijankin pani aavistamaan, kuinka upeata mahtoikaan olla portin sisäpuolella, jossa asui hovioikeuden asessori ja Sääksmäen kihlakunnan tuomari.
Jokkim vietiin saliin, jonka seinät olivat puoliväliin verhotut punaisella piukilla; katossa riippui suuri messinkinen kahdeksanhaarainen kynttiläkruunu, seinällä komeili venetsialainen lasipeili, korkeaselkäiset tuolit olivat kuositellulla nahalla päällystetyt, ja miehenkorkuisen, leikkauksilla varustetun kaapin päällä oli suuria hopeisia kannuja ja vateja. Kaikkialla ilmeni halu näyttää, kuinka varakas talo oli.
Kun Jokkim astui tähän huoneeseen, nousi ikkunan luota ompelutyönsä äärestä heti talon rouva Sigrid ja hetkisen tunnusteltuaan, kuka tulija oli, riensi hänen luokseen ilosta huudahtaen ja sulkien hänet syliinsä:
— Sehän on Jokkim Pietarinpoika, sanoi hän. Sepä on hauskaa, että viipurilaisiakin tänne taas eksyy!
— Olen matkalla Tukholmaan, vastasi Jokkim, ja odottaessani matkaseuraani poikkesin tänne katsomaan, miten talossa voidaan.