Jokkimin nimen kuullessaan riensi heti hänen luokseen kaksi nuorta miestä, Sigridin ensimäisestä avioliitosta olevat pojat, Henrik ja Jakob, jotka äitinsä mentyä naimisiin olivat joutuneet isäpuolensa, asessori Vasseniuksen holhottaviksi.
Huoneessa oli kolmaskin, noin yhdeksäntoistavuotias solakka nuori mies, jonka koko olemus ilmaisi suurta itsetietoisuutta. Hän lähestyi Jokkimia ja ojensi hänelle kätensä.
Kun Sigrid rouva huomasi Jokkimin oudoksuen katsovan nuoreen mieheen, sanoi hän nauraen:
— Älä, Jokkim, noin kummastellen katso poikapuoleeni, vaan ojenna kättä Johanille.
Mutta yhtä vielä kaipasi Jokkim talon nuoresta väestä, Barbaraa. Tämä oli istunut ikkunan luona äitinsä vieressä ja vieraan tullessa sisään oli ensin arkana painautunut ikkunanpieleen varjoon, mutta kuullessaan Jokkimin nimen hitaasti noussut ja epäröiden seisoi paikallaan. Kun ensimäiset tervehdykset oli suoritettu, huomasi Sigrid, että yksi vielä ei ollut käynyt tulijaa tervehtimässä, ja kääntyi senvuoksi Barbaraan päin sanoen:
— No, Barbara, etkö tule sanomaan päivää entiselle leikkitoverillesi?
Punastuen astui nuori tyttö Jokkimia kohden ja ojensi hänelle kätensä. Sigrid rouva seisoi vieressä, ja kun nuoret aikoivat supistaa tervehdyksensä tähän, nauroi hän heleästi ja huudahti:
— Oletteko ihan hulluja, suudelkaa toki toisianne, olettehan vanhoja lapsuudenystäviä!
Verilaine nousi kummankin kasvoille, Jokkim kumartui tyttöä kohden ja kepeästi huulillaan kosketti hänen huuliaan. Tämä senaikuinen tervehdystäpä oli sinä hetkenä Jokkimille jotain ihmeellistä ja pyhää. Koskettaessaan huulillaan Barbaran huulia tunsi hän, miten koko ruumiinsa aivan sävähti; se häntä riemastutti ja samalla teki hänet araksi. Aivan kuin päästäkseen selville omasta itsestään hän katsahti ympärilleen ja kohtasi nuoren Vasseniuksen kiukkuiset silmät. Sinä hetkenä molemmat miehet tiesivät, että heidän välillään oli elämässä syntyvä taistelu tämän naisen omistamisesta. Barbarakin oli tämän katseen huomannut ja väistyi hiukan loitommalle.
Muut huoneessa-olijoista eivät olleet kääntäneet huomiotaan tähän seikkaan. Sigrid rouva arveli Barbaran väistymisen johtuvan hänen arkuudestaan ja sanoi nauraen: