Tämä tällainen keskustelun muoto ei ollut Jokkimin mieleen, ja senvuoksi hän hengähti helpotuksesta, kun huoneeseen astui talon herra, lihavahko, harmaatukkainen ja harmaapartainen, viiskymmenvuotias asessori Johannes Vassenius. Kuultuaan, kuka huoneessa-olija oli, hän hyvin ystävällisesti tervehti rikkaudestaan tunnettua nuorta miestä.
Keskustelu kääntyi hyvinkin pian valtiolliselle alalle, ja Jokkim huomasi asessorin olevan holhoojahallituksen innokkaan kannattajan. Hän puhui mitä suurimmalla ihastuksella valtion kanslerista Magnus de la Gardiesta, ja pian Jokkim arvasi siihen syynkin, sillä hiukan myöhemmin puhuessaan pojastaan asessori ilmoitti tämän pääsevän Tukholmaan kamarikollegiumin sihteeriksi. Jokkim oli aikonut taloon tullessaan mainita, millä asioilla hän liikkui, mitä hän oli saanut tietoonsa, voidakseen kuulla, millä tavoin hänen oli viisainta menetellä, mutta pian hän huomasi tällaisen keskustelun vaaralliseksi, kuullessaan asessorin lausuvan mielipiteensä nuoresta kuninkaasta.
— Hänen majesteetistaan, lapsikuninkaastamme, en tahdo tietysti sanoa muuta kuin hyvää, lausui hän, sillä onhan hän jumalan armosta meidän hallitsijamme, mutta parasta on, että holhoojahallitus mahdollisimman kauan pysyy vallassa, eikä mitään tule tuosta pyrkimyksestä, jolla koetetaan saada valta nuoren kuninkaan käsiin jo ennen kuin hän onkaan täysi-ikäinen. Hän on vilkas poika, sen myönnän, eikä hän ole tyhmäkään, kaukana siitä, mutta hänen kaikki pyrkimyksensä ovat kohdistuneet sotilaallisiin harjoituksiin ja poikain leikkeihin. Jos hän pääsisi valtaan, niin hän epäilemättä syöksisi maan hyvinkin pian vaarallisiin ulkomaansotiin, joiden vaurioita holhoojahallitus juuri parhaalla tahdollaan ja suurella uhrautuvaisuudella on koettanut saada poistetuiksi.
Asessori oli talossaan tottunut puhumaan keskeyttämättä, niin kauan kuin itse tahtoi. Sigrid rouva ei senvuoksi hiiskahtanut sanaakaan, nyökkäsi vain päätään, sillä ilmaistakseen hyväksyvänsä miehensä mielipiteet.
— Tapasin kadulla tänne tullessani, jatkoi asessori, Viipurin maaherran, Konrad Gyllenstjernan, joka vielä tänään lupasi poiketa taloomme tervehtimään meitä. Puhelimme valtiollisesta tilasta, sillä mistä tähän aikaan ajattelevat henkilöt muusta puhuisi vatkaan, ja hän oli kaikessa aivan samaa mieltä kuin minäkin.
Nyt oli Jokkim aivan varma siitä, ettei millään tavoin voisi asessorille ilmaista mitään siitä, millä retkillä liikkui.
Jonkun aikaa keskustelua jatkettua täytyi asessorin lähteä jälleen hovioikeuteen, jolloin Jokkimkin poistui talosta mennäkseen tapaamaan Paulia. Majataloon tullessaan hän sai kuulla, että Paul oli poistunut ilmoittamatta, milloin aikoi palata. Tietämättä minne nyt menisi jäi Jokkim saksalaisten kauppiasten majataloon. Parin tunnin kuluttua ilmestyivät Henrik ja Jakob hänen luokseen kutsuen häntä tulemaan heidän kanssaan mäkeä laskemaan Korpolaisvuoren rinteelle.
— Barbara meni jo edeltäpäin sinne, sanoi Henrik.
Tämä seikka sai Jokkimin heti tekemään päätöksensä. Astellessaan kelkkoja vetäen Aurajoen jäätä pitkin linnaa vastapäätä olevaa vuorta kohden, juttelivat Henrik ja Jakob olostaan Jokkimille.
— Isäukko ei tahtoisi päästää meitä talostaan pois, vaan tahtoo pitää meidät täällä niin kauan kuin mahdollista, sillä hän saa suuret summat meidän ruokkimisestamme, sanoi Henrik. Jos me jäisimme hänen taloonsa koko elinajaksemme, niin hän varmaankin olisi hyvin iloinen. Mutta sitä minä en teekään. Minä tahdon päästä Lontooseen ja sieltäpäin harjoittaa kauppaa Suomen kanssa. Vielä ei ole kukaan meikäläinen sieltäpäin hommaillut mitään, ja siksi on rikastumisen mahdollisuus sitä suurempi.