— Meillä oli isäpuolen kanssa hirveä riita tässä äskettäin, sanoi Jakob, kun minä sanoin, että me kohta lähdemme kaikin pois ja tahdomme saada perintömme.
— Ukon naama venyi ensin hyvin pitkäksi, jatkoi Henrik nauraen, sillä hän tahtoo pitää kolikoista kiinni. Mutta tässä ei auta mikään muu lopulta, kuin saa hän vain ruveta lastaamaan plootuja nelikkoihin. Jos Barbara olisi rohkeampi, niin pianhan me pääsisimme irti tästä pesästä, mutta hän ei uskalla avata suutaan. Hän taitaa odottaa rauhassa siksi, kunnes Johan hänet nai, niinkuin tämän isä toivoo. Kyllä minä olen huomannut, että isäpuoli pitäisi hänen rahansa mielellään omassa talossaan.
Jokkim ei osannut vastata mitään tähän purkaukseen, jolla nuoret miehet ilmaisivat kiukkuaan.
— Ja näithän, millä tavoin hän muka kasvattaa meitä, jatkoi Jakob. Hän muka opettaa meille suuria tietoja. Kaikkia vielä. Tiedätkö, mitä me saamme tehdä hänelle? Kirjoittaa kirjeitä hänen puolestaan, kirjoittaa asiapapereita puhtaaksi, sitä me saamme tehdä. Ukko nostaa sitten meidän töistämme täyden maksun, mutta ei anna meille ropoakaan. Tätä hän sanoo meidän kasvattamiseksemme.
Pojat olisivat kertoneet vaikka kuinka paljon perheasioistaan, saadessaan kerrankin käsiinsä henkilön, jolle sen saattoivat vaaratta tehdä, mutta kaikeksi onneksi he saapuivat vuoren juurelle, jossa Barbara jo odotteli.
Mäenlasku, nuorison ainainen suuri huvitus, alkoi piankin. Jyrkkää rinnettä laskivat pojat riemuissaan kauas jäälle. Jokkim joutui Barbaran kelkkaa ohjaamaan, ja sillä tavoin he tulivat olleeksi paljon yhdessä. Barbaran ujous haihtui piankin, ja keskustelu molempien nuorten välillä sujui luontevasti. Kotia palatessaan he jo olivat mitä parhaita ystäviä, ja Jokkim oli jo hetkiseksi unhottanut, miksi oli tullut Turkuun ja minne oli matkalla.
Hieman levoton hän oli palatessaan majataloon ja kuullessaan, ettei Paulia ollut näkynytkään. Mutta kun hän seuraavana päivänä jälleen meni asessorin perheeseen ja onnellisen sattuman kautta sai olla tunnin ajan kahdenkesken Barbaran seurassa, olivat kaikki levottomat ajatukset karkoittuneet. Heräävä tunne oli hänessä, ja sen tieltä väistyivät muut ajatukset. Hän näki edessään olennon, joka ensi hetkestä alkaen oli hänessä herättänyt onnen suuren ikävöimisen, ja hän tahtoi valmistaa itselleen tietä tämän saavuttamiseen.
Ja hetket kuluivat tässä onnellisessa mielentilassa, kunnes velvollisuus isänmaata kohtaan jälleen syrjäytti kaiken muun ja teki uneksijasta toimivan miehen.
XIV.
Matkalla.