— Viipurin maaherra Konrad Gyllenstjerna, sanoi kreivin vanha kamaripalvelija Jaakko Hannunpoika avaten salin oven.
— Tuo mies oli hän! sanoi Jokkim viitaten huoneeseen tyynesti astuvaan maaherraan.
XVII.
Kuninkaan tahto.
Konrad Gyllenstjerna ymmärsi heti, mitä Jokkim Frese tällä lauseellaan tarkoitti, sillä nuoren miehen tarkkaava silmä huomasi hänen puristavan huulensa entistään lujemmin yhteen. Hän teeskenteli kuitenkin tyyneyttä ja astui muutaman askeleen huoneeseen, kumarsi syvään kuninkaalle ja sitten kanslerille ja viimeksi drotsille, omalle sukulaiselleen.
— Tulette juuri parahiksi, serkku, sanoi Pietari Brahe. Täällä teitä syytetään valtiokavalluksesta ja varkaudesta.
Konrad Gyllenstjerna loi Jokkimiin halveksivan katseen ja sanoi:
— Tunnen miehen varsin hyvin. Mitä hänen syytöksiinsä tulee, niin on minulla kohta tilaisuus ne kumoamaan ja näyttämään toteen, että juuri hän on valtiolle vaarallinen vihollinen. Onhan hän viipurilainen kauppias, ja nämä ovat aina olleet läheisissä tekemisissä Saksan ja Venäjän kanssa. Tultuani tämän miehen aikeitten perille riensin tänne hallitukselle ilmoittamaan, mitä olin saanut tietää. Hän onkin ennättänyt ennen minua, niinkuin huomaan.
Tämän syytöksen jälkeen oli huoneessa hetkisen aivan hiljaista. Kreivi katsoi terävästi molempiin miehiin. Nuori kuningas kumartui istuessaan eteenpäin ja piti molempia miehiä silmällä.
— Te molemmat syytätte toisianne samasta rikoksesta, sanoi kreivi.
Kumpi teistä on oikeassa? Kumpi on petturi, kumpi isänmaan ystävä?
Todistakaa!