— Minä en suinkaan olisi tohtinut toista syyttää sellaisesta rikoksesta, sanoi maaherra, ellei minulla olisi sitovia todistuksia.
— Aivan samaa väitti tämä nuori mies tässä äsken, sanoi kreivi, mutta kun hän ojensi paperit minulle, niin ne olivatkin tyhjiä. Silloin hän väitti teidän kirjurin muodossa tulleen hänen luokseen ja varastaneen ne.
— Siinä väitteessä hän on aivan oikeassa, sanoi maaherra. Kävin todellakin kirjurinanne hänen luonaan.
Jokainen huoneessa oleva sävähti, sillä tämä myöntymys saattoi asian aivan toiseen, odottamattomaan valoon.
Maaherra nautti hetkisen siitä vaikutuksesta, minkä hänen sanansa olivat saaneet aikaan, ja lisäsi sitten:
— Sain häneltä nuo paperit ja katsoessani maan ja valtakunnan parasta vaihdoin ne itselleni. Ja tässä ne ovat.
Näin sanoen hän ojensi kreiville kaksi kirjekääröä.
Huoneessa oli aivan hiljaista, ei kuulunut muuta kuin paperien rapina, kun kreivi niitä käsitteli.
Kun hän oli lukemisensa lopettanut, katsahti hän Jokkimin puoleen, joka tämän katseen edessä aivan vaistomaisesti punastui.
— Nuori mies, sanoi Pietari Brahe, näissä kirjeissä olevien syytösten perusteella täytyy minun vangita teidät maankavaltajana.