Kun kuningas oli mennyt, seisoi Pietari Brahe yksinään huoneessaan ja rukoili:
— Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, anna nuoren kuninkaan varttua suojassasi tämän suuren kansan kelvolliseksi kuninkaaksi, Ruotsin ja Suomen onneksi ja siunaukseksi.
Rukouksen päätyttyä hän käveli hetkisen huoneessaan miettien.
— Gyllenstjerna on syyllinen, sen kaikesta huomaan, vaikka minulla ei olekaan sitovia todistuksia häntä vastaan. Hän on sukulaiseni, on nuori, miksi häntä liian ankarasti tuomitsisin. Tahdon hänet pelastaa, jos vain voin.
XVIII.
Lapsikuninkaan soturit.
Seuraavana päivänä saapui Pietari Brahen henkisotilas Erik Amundinpoika Jokkimin asuntoon tuoden herraltaan kirjeen, jossa tämä ystävällisin sanoin pyysi nuorta miestä saapumaan luokseen.
Jokkim näytti kirjeen ystävilleen, jotka siitä suuresti ilahtuivat.
— Sinä olet sentään yhtäkaikki onnen poika, sanoi Samuel, kun suuret herrat sinua luokseen kutsuvat ja kirjeitä sinulle kirjoittelevat. Minulle ne ovat kirjoittaneet nimiään ainoastaan oikeudenpäätösten alle.
— Ellen erehdy, niin johtuu tämä ystävällisyys siitä, että Viipurin maaherra on sukulaisensa edessä saanut taipua ja talttua, ja nyt koetetaan lepyttää sinun mieltäsi, sanoi Paul Moij. Pidä häntä kireällä, ja jos suostut olemaan vaiti, niin anna hänen ainakin vähän aikaa olla olla siinä uskossa, että mestauslava häntä odottaa. Silloin armahduksesi tuntuu sitä suloisemmalta. Niin tyttölapsetkin oikein riemusta huutavat, kun ensin heille sanoo hylkäävänsä heidät ja sitten äkkiä lausuukin päinvastoin.