— Minä luen katseestanne kaiken. Te tahdotte ja voitte unohtaa sen, mitä tiedätte.
Hän viittasi Konrad Gyllenstjernaa astumaan lähemmäksi. Tämä riensi
Jokkimin luo ja puristi lujasti hänen kättään sanaakaan sanomatta.
Näin oli näiden miesten välillä solmittu liitto, tehty sovinto montakaan sanaa vaihtamatta.
— Mutta vielä ovat ystävänne, sanoi kreivi, nuo matkatoverinne. He tietävät asiat ja voivat ne ilmaista.
— Minä takaan heistä aivan kuin itsestäni, sanoi Jokkim.
Tätä sanoessaan hän nosti kätensä valaan ja ojensi etu- ja keskisormen eteenpäin samalla pitäen muut sormet nyrkissä. Tämän liikkeen hän oli tehnyt vaistomaisesti ja katsoessaan toisiin hän hämmästyi nähdessään kanslerin, Magnus de la Gardien hymyilevän hänelle. Jokkimin katse viivähti silloin hänessä.
Äkkiä hän sävähti ja lensi punaiseksi. Oliko hän nähnyt oikein, ei hän suinkaan vain erehtynyt? Kanslerin oikea käsi teki saman merkin kuin hänenkin kätensä. Tuo suuri valtiomies, kuninkaan holhooja, kuului samaan liittoon kuin hänkin! Hän ehkä siis oli tämän laajan liiton johtaja — kuka muu se saattoikaan olla — hän valmisti kautta maan sitä yleistä mielipidettä, että nuori kuningas oli mahdollisimman pian julistettava täysi-ikäiseksi, jotta kukistuisi holhoojahallitus, mihin hän itse kuului!
Pietari Brahe huomasi nuoren miehen punastumisen ja käsitti sen omalla tavallaan. Tämä seitsemänkymmenenvuotias vanhus, jolla itsellään ei ollut lapsia enää elossa, joka iloitsi jokaisesta nuoresta, voimakkaasta luonteesta, mikä osui hänen tielleen, oli kautta elämänsä, keskellä suurta valtiollista toimintaakin pysynyt suurena haaveilijana. Hän näki mielialojen leiskahtelevan nuoren miehen sielussa, ja se häntä ilahdutti. Tulta täytyi ihmisen mielessä olla, jotta hän jotain saisi maailmassa aikaankin.
Huoneessa vallitsi juhlallinen mieliala. Sen vanha kreivi tiesi sammuvan ja jälkeä jättämättä katoavan, jos sitä liian pitkälle venytettäisiin. Senvuoksi hän tahtoi kääntää kaiken toiselle tolalle ja viitaten nuorta miestä istumaan hän alkoi tiedustella Viipurin kuulumisia.
Hartaasti kreivi oli aina maasta lähdettyäänkin seurannut Suomen oloja, tämän maan, jossa hänellä oli suuret läänityksensä, muun muassa koko Kajaanin lääni. Hän tiedusteli, kuinka suuressa määrässä oli pantu toimeen se järjestely, jonka hän oli määrännyt Viipurissa toteutettavaksi, käytyään siellä ja nähtyään, miten likainen ja säännötön oli niinsanotun linnoituksen sisäpuolella oleva kaupunki. Hän kysyi kauppasuhteita, joiden edistämiseksi hän oli saanut aikaan monta hallinnollista määräystä. Ja kun hän oli saanut kaipaamansa tiedot, niin hän alkoi puhua kaikista niistä mahdollisuuksista, mitä Suomella oli taloudelliseen kehitykseen. Ja vanhus kertoi suurella innolla viimeisestä taloudellisesta keksinnöstään, nimittäin lipeäsuolatehtaan perustamisesta Siikajoen Palokoskeen. Tehtaan perustamisen ja kuntoon asettamisen hän oli uskonut eräälle saksalaiselle Leutpold-nimiselle miehelle. Hän näytti kirjeen, jossa ilmoitettiin rakennusten alkavan valmistua ja seuraavana vuonna ehkä tehtaan jo olevan kunnossa.