— Talossa on ollut tietysti hirveä melske tämän johdosta. Herttuan asia on jälleen ollut esillä, ja mekin pojat olemme uskaltaneet avata suumme. Me sisarukset olemme tietysti kuninkaan väkeä, mutta velipuolemme noudattaa kaikessa isänsä mielipiteitä. Kun huomattiin, että sinä, Jokkim, katselit mielelläsi Barbaraa, niin tahtoo isäpuolemme nyt kaikin mokomin naittaa hänet omalle pojalleen. Barbara on itkenyt, niinkuin tytöt aina tekevät silloin, kun paha eteen tulee, mutta minä ja veljeni päätimme, että ellei tästä muuten selvää tule, niin me karkaamme Viipuriin ja vaadimme isäpuolta antamaan meille osuutemme isän perinnöstä. Hän on niin jumalattoman saita, että raha venyy hänen käsissään, ja olen varma siitä, että hän itkee katkeria kyyneleitä, ennenkun luovuttaa omamme meille.
Kaikesta tästä puheesta selvisi Jokkimille, että hän oli kadottamaisillaan Barbaran, ellei toimi nopeasti ja varmasti. Pako olisi todellakin hyvä keino. Viipuriin saattoi Barbara veljineen erinomaisen hyvin lähteä ja asettua asumaan setänsä Barthold Ruuthin luo, joka oli Jokkimin äidin kanssa naimisissa. Tällä tavoin he olisivat turvattuja, sillä Barthold oli kiivas mies, eikä koskaan ollut suosinut ylpeätä turkulaista asessoria, jonka mielestä viipurilaiset kauppiaat olivat aivan ala-arvoisia olentoja. Jos lapset siis hänen turviinsa pakenisivat, niin ei mikään mahti voisi heitä riistää Barthold Ruuthin ja Katarina Lehusenin huostasta.
Mutta pako ja tällainen ryövääminen oli Jokkimin hienotunteiselle luonteelle tavattoman vastenmielistä. Kuultuaan, millä kannalla asiat olivat, hän meni neuvottelemaan Paul Moijin kanssa.
Tämä kuunteli kertomuksen loppuun asti, välillä sanomatta sanaakaan.
Kun Jokkim oli lopettanut, lausui hän:
— Tämä pulma on paljoa vaikeampi kuin se, mikä meidät saattoi Tukholmaan. Naisenryöstö voi tulla meille hyvin kalliiksi, varsinkin kun Viipurin maaherra ja Turun hovioikeuden asessori voivat ottaa sen tekosyyksi, jonka avulla he pääsevät haitallisista henkilöistä. Jos olisin heidän sijassaan, niin oikein ilahtuisin kuullessani, että vastustajani tekee sellaisia tyhmiä tekoja, kuin nyt aikomamme ovat.
— Mutta enhän voi sallia, että se nainen, — jonka aion puolisokseni ottaa, oman arkuuteni tähden joutuu toisen omaksi, sanoi Jokkim.
— Ihminen joutuu aina lopulta jonkun kanssa naimisiin, se on minun mielipiteeni, sanoi Paul. Miksi tahdot juuri tämän?
— Sinä olet leikkinyt niin paljon tunteella, ettet käsitäkään sitä, että hän on koko elämäni.
Jokkim lausui nämä sanat aivan yksinkertaisesti, ilman mitään suurellisuutta. Paul katsoi häneen pitkään, ojensi hänelle kätensä ja lausui:
— Ei puhuta sitten tästä sen enempää, vaan toimitaan sitä kiinteämmin.