— Semmoinen joukkohan se oli, sanoi Samuel. Ja he olivat sydämettömiä ja armottomia, ajoivat ohitse, eivät jääneet.
Samuel lähestyi häntä ja ojensi kätensä aivan kuin tarttuakseen häneen, sillä tavoin estääkseen häntä lähtemästä pois. Mutta samassa nuori Vassenius sieppasikin piiskansa ja sillä läimäytti Samuelia huutaen:
— Pois alta, taikka lamataan! Mitä sinun sukusi meihin kuuluu! Pysy sinä heidän kanssaan, ja kuolkaa vaikka joka sorkka, mitä se meitä liikuttaa!
Mutta Samuel ei välittänyt piiskaniskusta, vaan lähestyi häntä yhä enemmän.
Silloin nuori mies kannusti hevostaan ja läksi ajamaan eteenpäin. Samuel oli pakotettu väistymään. Toiset ratsumiehet seurasivat johtajaansa, ja Samuel juoksi heidän jälestään huutaen ja valittaen, huitoen käsillään ja rukoillen apua.
Vasta kun he olivat kadonneet tien mutkaan metsän suojaan, palasi Samuel tupaan ja ilmoitti siellä-oleville, että nyt vainoojat olivat ajaneet talon ohitse, tie siis oli vapaa, koska takaa-ajajat olivat edellä.
Samuel oli niin iloissaan tästä juonensa onnistumisesta, että aivan hyppi pitkin tuvan permantoa.
Pian olivat hevoset valjaissa ja pakolaiset saattoivat turvassa lähteä Viipuria kohden.
XXI.
Tulevaisuudentuumia.