— Hän on joutunut satimeen! huudahti Paul.
— Hiljaa! sanoi Mikko. Minä huomaan tuolla, jossa tuo mustaviiksinen upseeri istuu, pidettävän meitä silmällä. Ollaan aivan niinkuin puhuisimme kauppa-asioista.
Paul jatkoi puhettaan ja sen aikana aivan ajatuksissaan otti pöydälle jääneen leivänpalan ja alkoi sen pehmeästä sisällyksestä muodostaa palloja. Saatuaan ne valmiiksi hän sormiensa levottomana leikkiessä pisti pallon vieressään olevan seinän laudoituksessa olevaan reikään, joka oli syntynyt siten, että oksantappi oli pudonnut pois.
— Mutta kuka on voinut saada tiedon siitä, millä asioilla hän liikkui? sanoi Paul.
— Kyllähän urkkijoita aina on, vastasi Mikko. Niistä ei maailmassa koskaan ole ollut puutetta.
— Ja tuo asia? kysyi Paul. Miten sen käy, jos hän on joutunut vihollistensa käsiin?
— Kyllä siitä asiasta aina selvä tulee, sanoi Mikko.
— Mitenkä?
Mikko aikoi juuri vastata, kun samassa Paulin oksan reikään pistämä leipäpallo putosi pöydälle.
Huomatessaan tämän Paul viittasi Mikkoa vaikenemaan ja katsoi terävästi seinään. Sitten hän katseillaan etsi kapakan isäntää. Kun tätä ei missään näkynyt, alkoi hän puhua Mikolle: