— Isäntäni suolavarat ovat tänä vuonna niin suuret, että kestävät varmaankin paljon yli avojäiden. Kysyit tervakaupasta. Isäntäni on kruunulta saanut oikeuden ostaa hiukan enemmän tervaa kuin tähän asti, vaikka Hannu Schmidt onkin suurimman määrän varannut itselleen; voit siis aivan turvassa tuoda tervan Lappeen markkinoille syksyllä. Onhan sinun tervasi aina ollut hyvästi ransittua, jotenka sitä mielellään ostaa. Hinta on tietysti se, minkä kruunu tervan hinnaksi on määrännyt.
Mikko katsoi silmät pystyssä Pauliin ymmärtämättä sanaakaan tämän omituisesta puheesta. Paul ei antanut hänelle aikaa vastata, vaan jatkoi:
— On jo myöhäistä, on aika mennä levolle. Sinä, Mikko, voit tulla yöksi meidän talon renkitupaan, siellä on kyllä sinulle tilaa niinkuin aina ennenkin.
Yhdessä he lähtivät ja eteistuvassa kohtasivat Niken, joka tuli varastokellariin vievästä ovesta.
— No, minne sellainen kiire on? sanoi krouvari. Eihän Paul herran vielä tarvitse levolle mennä. Jaksaahan nuori mies valvoa vaikka monta yötä yhteen kyytiin.
— Onhan tuota jo tullut valvotuksi oikein runsaasti, sanoi Paul nauraen. Täytyy mennä levolle, jotta näkee hellunsa edes unissaan.
Mikko ja Paul menivät kadulle. Tarkastettuaan, ettei Nike heitä seurannut, sanoi Paul nopeasti ja hiljaa Mikolle:
— Tuon pöydän vieressä olevassa seinälaudoituksessa on reikä, josta
Nike on kuullut nuoren Fresen puheet. Hän ilmoitti kuulemansa Didrik
Königille, joka taas vuorostaan on toiminut. Meidän täytyy saada
tietää, miten ystävämme on käynyt.
— Mutta millä keinoin? kysyi Mikko.
— Huomasin Napukan viittoilevan minulle, sanoi Paul. Tuo poika on minulle uskollinen ja tuli varmaankin ilmoittamaan minulle yhtä ja toista. Mieleni tekee saada tavata tuo poika. Mutta missä hän on, se on minulle epätietoista. Näin Niken tarttuvan pojan niskaan ja vievän hänet jonnekin. Minne, sitä en tiedä.