Viitattuaan Paulia saapumaan keskustelemaan kanssaan Samuel hänelle kertoi, mitä oli kuullut.
— Taitaa Viipurissa syntyä ankara mellakka, ennenkuin nämä nuoret ovat saaneet toisensa, lausui Samuel lopuksi.
— Minä olen päättänyt, että heidän täytyy saada toisensa, sanoi Paul. Jos kaikki muut keinot pettävät, niin onhan meillä jälellä vielä kuningas.
— Kuningasko? kysyi Samuel hämmästyneenä.
— Kaikista merkeistä päättäen olen tullut huomaamaan, että asessori kuuluu juuri siihen puolueeseen, jota koetimme kukistaa. Onhan hän aikoinaan ollut herttuan sihteerinä. Jos hän vastustelee liiaksi, niin silloinhan voimme häntä uhata. Pelastaakseen arvoasemansa täytyy hänen ehdottomasti taipua. Tunnen itseni oikein suureksi herraksi ajatellessani, millainen mahtivoima on hallussamme. Ellei kaksi nuorta ihmistä, jotka rakastavat toisiaan, pääse yhteen, niin silloin voimme vaikka hallitukseen turvautua.
Jotainhan tehtävää täytyy hallituksellakin olla!
Paul nauroi tälle leikinlaskulleen sydämestään.
Saman päivän iltana he kaikin läksivät Viipuria kohden.
Hiljalleen ajaen he jo olivat päässeet Kymijoen toiselle puolelle ja retken päämäärä oli enää vain parin päivän matkan päässä, kun he erääseen taloon yövyttyään heräsivät siihen, että talon pihaan ajoi ratsastajajoukko.
Matkustajat tunsivat itsensä aivan noloiksi, kun tupaan astui Konrad
Gyllenstjerna ja Didrik König.