— Täällähän pakolaiset saamme kiinni, sanoi maaherra. Tarjoan teille turvallisen saaton Viipuriin asti. Kun sinne pääsemme, niin alkaa uusi leikki siellä. Tapaatte muutaman päivän päästä rakkaita tuttavia, sillä asessori Vassenius on vaimonsa seurassa tulossa meidän jälestämme. He tahtovat nimittäin tulla kihlajaisiin, joihin jätitte heidät kutsumatta.
Maaherran ilkkuva puhe saattoi Paulin aivan kiukkuunsa. Epäilemättä hän olisi noussut vastakynteen, ellei Barbara olisi astunut maaherran luo ja sanonut rauhallisesti:
— Sepä on hauskaa, että äiti ja isäpuoli tulevat, silloinhan saamme tästä asiasta oikein rauhassa keskustella.
XXII.
Sukulaiset ja sukulaisten sukulaiset.
Bartold Ruuth, Jokkimin isäpuoli ja Barbaran setä, oli kiivas ja kiukkuinen herrasmies. Nuoruudessaan hän oli kuulunut siihen puolueeseen, joka kaikin tavoin oli vastustanut saksalaisista kansanaineksista muodostunutta raatia ja saksalaismielisiä pormestareita. Tänä kuumeisena aikana oli koko kaupunki jakaantunut kahteen suureen puolueeseen, ja Bartold Ruuth oli toisen johtajana. Suomalainen väestö, joka pääasiassa asui n.s. Vallissa, oli hänen suuri ihailijansa.
Iän mukana tuleva tasaantuminen oli kyllä jotain hänen voimistaan riistänyt, mutta yhtäkaikki vielä nytkin, kun jotain tärkeää ja huomattavaa oli kaupungissa tapahtuva, tiedettiin, että Bartold Ruuth aina oli niitä henkilöitä, jotka olivat valmiit katsomaan vähempivaraisten parasta, ja että hän oli häikäilemättä ja pelkäämättä valmis astumaan eturintamaan.
Kun Viipurin kauppiassuvut olivat avioliittojen kautta tulleet läheiseen yhteyteen toistensa kanssa, tapahtui lopulta niin, että Bartold Ruuth oli sukua puolen kaupungin kanssa ja riidassa toisen puolen kanssa.
Hänen puolisonsa, joka oli hänet valinnut kolmanneksi aviomiehekseen, ei suinkaan tuittupäisyydessä ja kiivaudessa ollut miestään miedompi. Komeana ja pyylevänä hän liikkui kotona ja kaupungilla, kirkon penkissä hän vaati itselleen paraimman paikan, jopa hän kerran virsikirjalla oli lyönytkin toista naista, joka tuppautui siihen penkkiin, minkä Katarina piti itselleen kuuluvana.
Viipuriin saavuttua Konrad Gyllenstjerna olisi kovin mielellään tahtonut vangita pakolaiset ja viedä heidät linnaan turvaan, mutta ei uskaltanut tätä tehdä, vaan päästi heidät vapaaksi, ottaen heiltä kuitenkin kunniasanan, että he eivät poistu kaupungista, ennenkuin asessori Vassenius Turusta on ennättänyt sinne saapua. Ajettuaan kaupungin linnanpuoleisesta portista sisään läksi Paul Samuelin seurassa Antonius Borchardtin kartanoa kohden, jotavastoin Jokkim Barbaran, hänen veljiensä ja Alexandre de Clouxin kanssa ajoi Kuningattarenkadun ja torin kulmassa olevan Bartold Ruuthin talon pihalle.