— Mitä kummia melskeitä siellä Turussa nyt äkkiä on tapahtunut, koska te tällä tavoin lähdette karkumatkalle?
Barbara vastasi tähän:
— Isäpuoleni tahtoi naittaa minut omalle pojalleen, Johanille. Kun tämä ei minua laisinkaan miellyttänyt, vaan paljoa mieluummin tahdoin ottaa miehekseni Jokkimin, niin lähdin silloin hänen seurastaan. Veljiäni isäpuoleni taas on pidellyt niin huonosti, että he katsoivat viisaammaksi lähteä yksin tein toiseen päähän maata.
— Mitä asessori tähän kaikkeen on sanonut?
— Sitä emme ole joutaneet kysymään, mutta varmasti hän on suuttunut, lausui Henrik. Hän onkin meitä takaa-ajamassa ja on ehkä parin päivän päästä täällä.
— Hänen suuttumisensa minua suuresti ilahuttaa, sanoi Bartold. Tuolle ylpeälle asessorille tekee sellainen pikkuinen suuttumuksen puuska erinomaisen hyvää. Tässä suhteessa en suinkaan ole pakoretkeänne vastaan. Mutta on asiassa toinenkin puoli, se, että tästä voi koitua hyvinkin ikävät oikeudelliset rettelöt. Oletteko sitä ajatelleet?
— Olemme kyllä, sanoi Barbara, mutta olemme ajatelleet myöskin, että setä, joka muutenkin on tottunut pitämään lain kanssa suukopua, tässäkin asettuu meidän puolellemme ja kääntää niinkuin muissakin asioissa kaikki hyvään päin.
Nuoret huomasivat, kuinka tämä mielistely vaikutti heille edullisesti
Bartoldiin.
— No, mikäli asiat minusta riippuvat, tahdon tehdä kaikki teidän toivomustenne mukaan, sanoi Bartold Ruuth, vaikkapa ei muun vuoksi kuin siksi, että tiedän sillä tuottavani tavattoman suuren harmin asessorille. Minun puolestani olette siis turvassa. Mutta täällä on muuan toinen henkilö, joka teidän on otettava varteen.
— Kyllä ymmärrän, sanoi Jokkim, tarkoitat äitiäni.