— Minun kuninkaani, minun kuninkaani! Huomatessaan, kuinka lämpimästi kaikki ajattelivat kuningasta, päätti Jokkim valmistaa mielipiteitä sen varalta, että kuningas julistettaisiin täysi-ikäiseksi. Hän senvuoksi sanoi sointuvalla ja kirkkaalla äänellään:
— Saavun juuri Tukholmasta ja olen tavannut lapsikuninkaan. Lapsi hän on, mutta miehen mieli hänessä elää. Toivokaamme, että hän kohta saa vallan käsiinsä, silloin meidän porvareittenkin taas kelpaa elää.
Kun tanssi jälleen oli täydessä vauhdissa, vei Bartold Katarinan syrjään ja sanoi hänelle.
— Kuulehan, muija, mikä ihme sinuun tänään on tullut? Sinähän olet täällä komennellut suuria herroja sillä tapaa, että he ovat totelleet aivan kuin koirat? Mitä sinä oikeastaan tiedät ja mitä olet heille sanonut?
— Voinhan minäkin tietää muutamia valtiollisia salaisuuksia, sanoi
Katarina ylpeästi.
— Mitä salaisuuksia sinä tiedät?
— Niitäkös minä menisin sinulle kertomaan? Täytyyhän minulla olla jotain omiakin asioita tiedossa.
Syyt illan odottamattomiin vaiheisiin saivat Jokkim ja Barbara kuulla
Paulilta.
— Kyllähän minä siitä varma olin, että nuori kuningas jollain tavoin tähänkin asiaan sekaantuu, sanoi hän päätettyään selityksensä. Jotain hyötyä siis meidän matkastamme Tukholmaan on ollut.
— Ainakin se, että tällä tavoin olen löytänyt onneni, sanoi Jokkim.