— Ja minä tiedän ainiaaksi voittaneeni Katarina rouvan suosion, sanoi Paul nauraen. Hän olikin ainoa tämän kaupungin naisista, joka ei vielä ole ollut minuun ihastunut. Mutta nyt en jouda enää kauempaa olemaan seurassanne, sillä jo kauan on pormestari Havemannin rouva luonut minuun helliä katseita, ja merkeistä päättäen olen tullut huomaamaan, että pormestari Schmidtin Beata rouvakin haluaa vaihtaa pari sanaa kanssani.
Tanssia seurasi pian ateria, runsas ja moniruokainen; toinen herkku toisensa jälkeen kannettiin sisään, monenmoiset paistit ja keitokset.
Aterian ajaksi olivat soittajat menneet väentupaan, josta iloista hyörinää kuului kauas kadulle. Sinne oli kokoontunut suuri joukko kutsumattomia vieraita, jotka ihastuksella juttelivat topakasta talon rouvasta.
Talviaamu jo valkeni, ennenkuin viimeiset vieraat talosta poistuivat, ja niin runsas oli ollut kestitseminen, että moni aviovaimo sai taluttaa miestään tämän kotia kulkiessa.
Ukko Trajanus, tuomiokirkon kellonsoittaja, oli eksynyt juhlaan ja oli sieltä palatessaan niin sekaisin, että aamulla, kellon ollessa jo kuusi, hän vasta löi kahdentoista lyönnit.
Vieraitten mentyä ei Katarina rouva malttanut laskeutua levolle, vaan seisoi itse väentuvassa jakelemassa kaupungin köyhille pitojen runsaita jätteitä. Ja kun oli sunnuntai-aamu jo tullut, niin hän jokaista saajaa varoitti sinä päivänä tavallista hartaammin lukemaan jumalanpalveluksen aikana rukouksen kuninkaan edestä.
— Silloin sitä vasta oikein tietää, mitä kuningas on, sanoi hän, kun hän kouraisee elämään ja hänen nimensä saa kaikki oikealle tolalleen jälleen. Sellainen pikkuinen kuningas, sellainen lapsi, mutta niin armollinen! Tiedättekö, että poikani on ollut hänen puheillaan, ja armollinen majesteetti on istunut hänen polvellaan. Ihanhan se on samaa, kuin hän olisi silloin minunkin polvellani ollut.
Ja kaikkien suureksi ihmeeksi itki jäykkä Katarina ilosta.
Kun Napukka tuli ilmoittamaan, että vähän juhlasta poistumisensa jälkeen asessori oli vaimonsa ja poikansa seurassa lähtenyt Turkua kohden, riemastui Katarina niin, että meni kellarista noutamaan kupariplootun ja pani sen pojan syliin.
— Tämän sinä tästä ilosta olet hyvästi ansainnut! sanoi hän. Ei sitä vain viipurilainen vaimo aina asessoreja saakaan pehmoiseksi möykyttää!