— Jos teillä todellakin on ollut asioita hänen kanssaan, joita en häntä suinkaan tahdo kieltää toimittamasta, sillä maksattehan siitä pojalle runsaasti, niin pääsemme siitä piankin selville. Tulkaa, niin saatte minun läsnäollessani kysellä häneltä.
— Kyllä Napukka ja minä sinua vielä nenästä vedämme! ajatteli Paul astuessaan Niken seurassa portaita alas kellariin.
Tultuaan sisimmän kellarin ovelle sanoi Nike hiljaa:
— Nyt kysykää, jos tahdotte. Minä seison tässä vieressä. Poika ei tiedä minun täällä olevankaan ja puhuu siis aivan niin kuin asiat ovat. Saammepahan nähdä, missä hän eilisiltana myöhään oli. Jos epäilykseni ovat oikeat, niin paha hänet perii, sillä minä en kärsi talossani vakoilijoita, minä, joka olen kunniallinen mies.
Nike sanoi tämän aivan hiljaa, jotta poika ei kuulisi oven toiselle puolelle mitään.
— Kysykää nyt, lisäsi hän.
— Oletko siellä, Napukka? kysyi Paul.
— Olen. Tekö se olette, Paul herra? Oletteko yksin?
— Olen.
— Sanokaa: olen aivan yksin, lausui Nike hiljaa Paulin korvaan.