— Sinä olet viisas ja sukkela poika, sanoi Paul taputtaen Napukkaa päähän. Nyt meidän täytyy ajatella, millä tavoin vapautamme nuoren Fresen.
— Kai siitä jotain tulee, kun me kaksi panemme viisaat päämme yhteen, sanoi Napukka itse tietoisesti.
— Mitä keinoa sinä ehdotat? sanoi Paul hymyillen Napukan suurelle varmuudelle.
— Olen tätä asiaa miettinyt kellarissa istuessani, sanoi Napukka, ja olen tullut siihen ajatukseen, että se tapahtuu joko väkirynnäköllä tai viekkaudella.
Kauan he keskustelivat, ja lopputuloksena oli se, että vielä samana päivänä Napukka meni linnaan ja pyrki maaherra Konrad Gyllenstjernan puolison Martan puheille. Hänellä oli mukanaan kirje, jossa Paul siroin sanoin tunnusti rakkautensa. Kirjeen alla ei ollut nimeä.
Kun Napukka oli päässyt Martta rouvan luo ja tämä oli lukenut kirjeen, katsoi tämä vuoroin kädessään olevaan kirjeeseen ja kirjeen tuojaan.
Napukka seisoi hänen edessään hajasäärin, pää hiukan kallellaan, suu hymyssä ja katsoi kirkkailla silmillään häneen.
Hieno puna levisi Martta rouvan poskille. Hän aikoi sanoa jotain, mutta ei saanutkaan suustaan muuta kuin yskähdyksen. Hän hypisteli kädessään kirjettä ja mietti, mitä hänen tuli tehdä ja sanoa. Viimein hän näytti tehneen päätöksensä. Hän viittasi Napukkaa seuraamaan häntä pieneen kammioon, jossa he menivät istumaan ikkunakomeron penkille, talvipäivän valon tullessa sisään huoneeseen lasimaalauksilla varustettujen ruutujen läpi.
IV.
Paul Moijin valloitusretki.