— Niin.
— Se on kauniisti sanottu!
Martta rouva oli hetkisen vaiti ja katseli ikkunan kautta häämöttävää talviauringon valaisemaa maisemaa, Turun siltaa ja sen takana olevaa niemeä. Hän tahtoi tietää kaikki, mutta häntä hävetti udella tuolta pojalta. Viimein uteliaisuus kuitenkin sai voiton.
— Mikä on hänen nimensä? Kautta kunniani, en arvaa, ketä olen katseillani haavoittanut.
— Hänen nimensä on Paul Moij, vastasi Napukka.
— Paul Moij? Onko hän sama mies, joka viime sunnuntaina oli tuomiokirkossa puettuna leveihin punaisiin samettihousuihin ja siniseen takkiin? Hänen jalassaan oli hienot ruskeat saappaat. Hänen tukkansa on hyvin vaalea, ja vasemman korvan kohdalla on nauharuusu, jolla kiharat pidetään koossa. Onko se hän?
— Kyllä hän noista tuntomerkeistä päättäen on sama mies.
— Hän on hirveän kaunis mies!
— Niin onkin. Ja urhoollinen hän on ja viisas, viisaampi kuin kaikki muut. Kun tulen hiukan vanhemmaksi, niin menen hänen palvelukseensa.
— Hänestä saat varmaankin hyvän isännän.