— Hän ei pane ketään vaaraan, sanoi Napukka. Saan kai mennä sanomaan, että hän saa kyllä tulla, jos mielensä tekee, kyllä armollinen rouva ottaa vastaan.
— En tiedä mitä sanoisin, lausui Martta hätääntyneenä. En minä mieheni tietämättä voi ottaa vierasta miestä vastaan. Jos mieheni olisi poissa, niin se kävisi jollain tavoin päinsä, mutta eihän hän nyt keskellä talvea minnekään lähde.
Napukka nousi paikaltaan, löi käsiään yhteen ja sanoi tiukasti:
— Tuleeko tästä mitään vai eikö? Minä en jouda näin kauaa jauhamaan samaa asiaa.
Hän oli käynyt kärsimättömäksi ja katsoi vihaisesti Marttaa. Tämä ensiksi ällistyi pojan äkkinäistä muutosta, sitten hän painoi hänet istumaan ja sanoi:
— Älähän hätäile, vaan anna minun miettiä. Kun asiaa oikein tutkin ja punnitsen, niin mitä pahaa siinä on, että tapaan vieraan miehen. Mutta en minä kuitenkaan muiden ihmisten puheitten tähden voi häntä tänne päästää. Mutta jos hän voi tulla sellaisella tavalla, ettei kukaan siitä tiedä mitään, niin ei minulla siinä tapauksessa ole mitään hänen käyntiään vastaan.
Napukka nousi jälleen ja sanoi:
— Tämä ainakin on selvää puhetta. Minä menen antamaan hänelle tiedon.
— Mene vain, mutta sano, että hänen tulee toimia sillä tapaa, ettei mieheni mitään huomaa.
— Kyllä hän sen osaa tehdä, vakuutti Napukka. Häneltähän minäkin olen oppinut menettelemään sillä tapaa, ettei toinen huomaa mitään, ei niin paljoa, että kynnellä raapaisisi.