— Martta on vielä niin nuori, ettei hän sellaista tee, sanoi maaherra.
Martta rouva oli miehensä tultua kalpeana seisonut paikallaan ja tuijottanut vuoroin häneen, vuoroin Pauliin.
— Onko rouvani edes tarjonnut teille viiniä tervetuliaisiksi? kysyi maaherra.
— Ei vielä, sanoi Paul. Ymmärrän sen varsin hyvin, sillä ensi ilossa tuskin muistimme, että sellaista onkaan maailmassa kuin ruoka ja juoma.
— Sellainen on korjattava heti, sanoi maaherra ja meni huoneessa olevan astiakaapin luo, otti siitä hopeisen maljan ja kaasi kannusta siihen viiniä.
Tänä aikana Paul kuiskasi Martalle:
— Olkaa iloisempi ja huolettomampi, muuten kaikki menee hullusti!
— Helppohan teidän on sanoa, joka voitte päästä karkuun, sanoi Martta, mutta minä onneton, joka jään mieheni valtaan heti, kun kaikki tulee ilmi. Teidän täytyy millä tekosyyllä tahansa päästä pois täältä.
— Minä menen, jos annatte minulle vankilan avaimen.
— Avaimen. Miksi?