— Mikä nainen se on, joka karkaa kirkkaalla päivällä, ihan kirkkaalla, valkoisella päivällä ihmisten päälle? sanoi raatimies ja veti hameesta täyttä voimaa.
— Onko hän humalassa? kysyi kellonsoittaja.
— Hyvät miehet, antakaa minun mennä! huusi Paul ja ponnisti eteenpäin, mutta turhaan.
Kellonsoittaja oli tarrannut hänen niskaansa kiinni ja siitä piteli häntä.
— Auttakaa herran nimessä! huusi Paul.
Napukka oli koettanut lykkiä raatimiestä syrjään, mutta tämä ei hellittänyt otettaan, vaan veti yhä kovempaa hameesta.
Samassa Paul näki erään sotilaan tulevan ja hän huusi:
— Kunnon sotilas, pelastakaa yksinäinen nainen, jonka kaksi vanhaa miestä tahtoo vietellä keskellä linnan pihaa.
Tämä väite oli niin röyhkeä, että molemmat ukot samassa päästivät otteensa irti ja Paul nousi jalkeilleen. Mutta samassa putosikin alas hame, joka oli ratkennut, ja hänen miespuolinen pukunsa tuli näkyviin.
— Sehän onkin mies! sanoi sotilas, joka oli Didrik König. Kuka täällä tällä tavoin ilveilee?