— Mikä se on, kysyivät toiset?
— Sen saatte nähdä vielä tänä iltana. Tänään me pimeän tultua menemme linnaan ja tuomme miehet pois.
Näin sanottuaan hän livahti ovesta pois omaan kotiinsa. Pian hän sieltä palasi tuoden metson siivet ja pyrstön, jotka hän Maikulta oli kerjännyt, sekä narua.
Sotilaan luokse tultuaan, joka oli pannut kissan turkkinsa alle lämpimiin, hän innostuneena alkoi selittää, että nyt se ulkomaanelävä tehdään yksissä. Sotilas alkoi nauraa ja auttoi Napukkaa sitomaan kiukkuisesti pyristelevän ja vimmatusti raapivan kollin hartioihin metson siivet ja häntään pyrstön. Kun ihme-elävä näin oli saatu valmiiksi, otti Napukka sen syliinsä ja seisoen maanalaisen käytävän suulla laski kissan aivan kuin epähuomiossa maahan. Kissa läksi heti täyttä kyytiä pakoon käytävään.
— Sinne se meni ja sinne katosivat ansiot! ruikutti Napukka. Minun täytyy mennä ottamaan se kiinni, ennenkuin rotat sen syövät ilmi elävältä, kun se noissa siivissään ei osaa pitää puoliaan.
— Käytävään ei saa päästää ketään! sanoi sotilas.
— Mutta eihän kukaan tiedä minun sinne menneen, sanoi Napukka. Ethän voi antaa viattoman elukan kuolla sellaisella surkealla tavalla!
Huomatessaan sotilaan alkavan miettiä sanoi Napukka hiljaa.
— Jos päästät, ja miksi et päästäisi, kun ei kukaan meitä kuitenkaan näe eikä kukaan tiedä minun siellä käyneen, niin sieppaan isäni kellarista pullon oikein hyvää viiniä ja kuljetan iltahämyssä tänne.
Tämä lupaus teki vilusta värisevään mieheen heti vaikutuksensa. Hän vilkaisi ympärilleen, ja kun ei lähettyvillä ollut ketään, niin hän kuiskasi: