Sotilas otti lyhyn, valaisi sillä Napukkaa ja kysyi:
— Kuka sinä olet?
— Hiljaa, sanoi Napukka, ei saa huutaa, ettei kukaan kuule. Se toinen sotilas siellä Matin-reiän toisessa päässä tilasi viiniä itselleen, antoi minulle avaimen ja käski tuomaan tännekin.
— Se on kunnon mies, kun pakkasessa muistaa toveriaan, sanoi sotilas.
— Tässä on, sanoi Napukka ja ojensi pullon sotilaalle.
Pian alkoi viini vaikuttaa vilustuneessa miehessä. Ensiksi hän kiitteli Napukkaa ja tahtoi aivan välttämättömästi syleillä häntä kiitollisuuttaan osoittaakseen.
Sitten hän vaati poikaa istumaan viereensä ja alkoi kertoa elämäntarinaansa.
— Jos tätä jatkuu tällä tapaa, ajatteli Napukka, niin mitä ihmeitä minä saankaan kuulla!
Mies pääsi viimein elämäkertansa loppuun, jota ladellessaan hän tavantakaa kysyi Napukalta:
— Ymmärrätkö, kai sinä ymmärrät? Ja Napukka vastasi joka kerta: