Paul Moij oli astunut kapakkaan.
Hän oli keikarimaisesti puettu, vaaleatukkainen nuori mies. Hän tervehti iloisesti hymyillen kapakassa-olijoita ja aikoi mennä erään pöydän ääreen istumaan, kun Nike riensi hänen luokseen ja viittasi kapakan perällä olevaan pöytään päin.
Paul heitti päällys takkinsa Napukalle, joka oli rientänyt häntä vastaanottamaan, ja astui huoneen poikki Jokkim Fresen luo.
Tämän nähdessään Didrik König kohteliaasti kumartaen väistyi ja meni puhuttelemaan krouvaria.
— Olettehan Paul Moij? kysyi Jokkim.
— Olen, vastasi Paul sirosti taivuttaen päätään.
— Nimeni on Jokkim Frese ja olen teitä levottomana odotellut.
Istukaamme puhelemaan.
Paul vetäisi hienosta sinisestä verasta tehdyn takkinsa liepeestä, saadakseen pukunsa siten kiinteämmin mukautumaan hartioihinsa, ja istahti vastapäätä Jokkimia, ensin korjattuaan kädellään valetukkansa vasemman korvan juuressa olevaa nauhalla sidottua kähärää; sen tehtyään hän sormillaan hiukan levitti leveitä punaisenruskeita samettihousujaan ja kysyi:
— Miten voin armollista herraa palvella?
— Tulollanne jo teitte minulle palveluksen, vastasi Jokkim.