— Mitenkä se oli mahdollista?
— Vapautitte minut vastenmielisestä seurasta.
Tarkoitatte Didrik Königiä, sanoi Paul. Toivon että kaikessa olemme yhtä paljon samaa mieltä kuin tässäkin, sillä tuo mies on mielestäni ilettävä.
— Samaa toivon minäkin, lausui Jokkim, sillä minulla on tärkeitä asioita teille kerrottavana.
— Sallikaa minun sitä ennen pyytää itselleni malja viiniä, sillä ulkona on kylmä ilma ja ruumiini kaipaa lämmikettä, sanoi Paul.
Hän viittasi luokseen Napukan, joka lähestyi kantaen hänen päällystakkiaan käsivarrellaan. Poika laski päällystakin penkille Paulin viereen ja juoksi noutamaan viiniä. Pian hän palasi tuoden hopeisen tuopin.
— Voinko puhua täällä kenenkään kuulematta? kysyi Jokkim.
— Voitte. Tämän turvallisempaa paikkaa ette olisi voinut etsiä, vaikkapa salaliiton tekemistä varten. Kapakka on täynnä väkeä, olemme aivan huoneen nurkassa, kukaan ei voi meitä kuunnella.
Jokkim nyökkäsi, vilkaisi ympärilleen ja sanoi sitten:
— Tiedän teidät kuninkaalle ja hallitukselle uskolliseksi mieheksi.