Me uskallamme niin vähän kuvata omaa itseämme — emmehän me sitä tunnekaan — että koko kirjallisuutemme saa perin ylimalkaisen luonteen. Jos me kuvaisimme sitä, mitä me olemme, antaisimme teoksessa osan itseämme, niin joka toisen julkaistun teoksen nimenä olisikin: "Epatto!"
Kun Kivi parka kuoli puutteeseen siksi että hänen aikakautensa ei häntä täydellisesti ymmärtänyt, niin jokainen pikku kirjailija uskoo olevansa uusi Kivi siksi, että häntä ei ymmärretä, ja valmistuu mainehikkaasen kuolemaan.
Kirjallisessa työssä emme välitä ammatista emmekä ammattitaidosta, jotka olisivat saavutettavat, jos aijotaan päästä eteenpäin. Kaikeksi onneksi levittää demokratia suojaavat siipensä tämän laiskuuden yli. Nyt kun huudetaan jokaisen yksilöllisestä vapaudesta, niin huudetaan, että jokaisen pitää saada kirjoittaa mitä hän tahtoo ja miten hän tahtoo — se on, niin huonosti kuin hän tahtoo. Siten katoo tyyli, sillä kukaan ei saa kirjoittaa paremmin kuin toinenkaan.
Taatakseen hyvät arvostelut kaikille huonoillekin kirjoille ovat meidän kirjailijamme ryhtyneet arvostelemaan kirjallisuutta. Ja kun hyvät tuttavat kehuvat teosta, niin täytyyhän arvostelun saaneen kirjailijan vuorostaan ylistää toisia. Niin ei hyvä sopu mene rikki. Tässä on myöskin selitys siihen ihmeelliseen seikkaan, että meillä löytyy niin paljon nerontuotteita kirjallisuudessa.
Meidän nuoret maalarimme tuntee värittömistä naamoista, kummallisista kaulanauhoista ja erikoisuutta tavoittelevasta käytöksestä. Heidän mielestään on Edelfelt liian ulkomaalainen ja hovimainen, Gallén teeskennelty ja. Järnefelt mieto. He ajattelevat siten ja sanovat sen toisinaan ääneenkin. Ja he matkivat Edelfeltin värejä, Gallénin aiheita ja Järnefeltin tekniikkaa, varastavat aiheensa ja työtapansa, ja panevat oppilastöitä näytteille. Kun niitä ei voida hyväksyä, huutavat he heille tehtävän vääryyttä, saarnaavat sitä kaikkialla ja antavat pensseliensä kuivua. Muutamat naivat rikkaan naisen maksaakseen siten velkansa, tai antavat muiden maksaa vekselinsä, matkustelevat paljon ulkomailla ja palaavat yhä suurempina hoijakkamiehinä takaisin.
Kun rahapula tulee, mennään rikkaan kauppiaan luo, maalataan vekselin suoritukseksi hänen rouvansa tai itse kauppiaan kuva. Eräs maalari tahtoi oikein täydellisesti osoittaa kiitollisuuttaan maalaamalla rikkaan kauppiaan kirjoittamassa nimeänsä vekseliin. Aina vekseli ei ole näkyvissä, mutta melkein aina on se kuvan takana, siksi ovatkin rahapohattojen muotokuvat niin happamen näköisiä.
Meidän taiteilijaimme seinällä riippuu "huoneentaulu", jossa ensimäisenä sanana on: laiskuus! Maalareilla se sana on viimeisenäkin ja välillä on kehoitussanoja hänelle uskomaan omaan hairahtumattomaan kykyynsä.
Valtio, joka meillä niin hellästi pitää huolta kaikista tarpeettomista henkilöistä, kannattaa oikeata, nuorien maalarien hautomislaitosta. Tässä maassa riittäisi työtä kymmenelle kelvolliselle maalarille, mutta valtio houkuttelee joka vuosi kymmeniä nuoria miehiä ja naisia antautumaan alalle, joka näyttää niin lupaavalta siksi, että valtio sitä kannattaa. Kun nuori maalari on jotain oppinut, ei hän opillaan ansaitse edes jokapäiväistä leipäänsä.
Elääksensä piirtävät taiteilijamme kuvia pilalehtiin ja kirjoihin. Heidän kehnoutensa ilmenee silloin täydellisesti, sillä piirustus on ontuvaa ja virheellistä.
Kun sukankudin, koruompelu ynnä muut pienemmät kotityöt, kuten lastenkasvatus ja ruuanlaitto, ovat naisliikkeen kautta joutuneet syrjään, on maalareiden joukkoon ilmestynyt suuri määrä naisia. Taidenäyttelyissämme on puolet tauluista naisten maalaamia. Tuollainen taiteilijatar esiintyy hyvin vapaasti, kampaa tukkansa kaikkien vanhojen mestarien taulujen mukaan — he tutkivat sitä varten vanhoja mestareita — oppivat värittämään kasvonsa ja valmistamaan kummallisia pukuja itselleen. Jos he miehen saavat, jättävät he taiteen harjoittamisen kaikessa muussa paitsi oman persoonansa kaunistelussa.