Meidän kansamme kuuluu olevan hyvin musikaalinen. Se on aivan totta. Kaikki ovat musikaalisia, siksi meillä onkin niin vähän joukosta eroavia säveltäjiä. Jokaisen tosisuomalaisen musikaalisuus on niin täydellinen, ettei hän käy edes konserteissakaan, hän laulaa kotonaan "Tuulan teitä" tai "Iloisen lesken" valssia. Suomalainen orkesterilainen on jo syntymästään asti täysin valmis. Eräs vanha kapellimestari sanoi: "Mieluummin teen työtä kymmenen ruotsalaisen kuin yhden norjalaisen kanssa, ja mieluummin kymmenen norjalaisen kuin yhden suomalaisen kanssa." Onhan se luonnollista! Kaikki suomalaiset ovat ensiluokan mestareita. Ruotsalaisilla on tuo "kuninkaallinen kerskailunsa", norjalaisilla "laverteluautuas itsensä jumaloiminen", meikäläisille ei löydy enää vastaavaa sanaa, he ovat jo niin korkealla.
Me olemme "laulava kansa", varsinkin naiset laulavat. Tuskin missään maassa löytyy väkilukuun verrattuna niin paljoa laulajattaria kuin meillä. He kiertävät ympäri maata Helsingistä Rovaniemelle asti. Ja jokainen heistä on suuri. Jolleivät he laulamalla pysty hankkimaan itselleen komeita pukuja ja elatustaan, niin pannaan toimeen kerjuulistoja. Kerjuu on kielletty, sitä eivät saa harjoittaa muut kuin taiteilijat.
Meidän säveltäjämme ovat hyvin vaatimattomia. Jos joku heistä sanoo olevansa Suomen Beethoven, niin tekee hän sen vain siksi, että kansalaiset voisivat keksiä hänelle vieläkin suuremman nimen. Sitä odottaessaan hän säveltelee pieniä lauluja. Säveltäjät haukkuvat toisiaan selän takana, he eivät ole vielä perustaneet, kuten kirjailijat, yhdistystä molemminpuolista ihailua varten.
Kuvanveisto on taide, jossa ainekset ovat tavattoman kalliita, siksi meillä onkin vain pari kolme kuvanveistäjää. Kunhan valtio alkaa pystyttää muistopatsaita runsaammin, niin näemme kyllä, miten ilmestyy mestareita toinen toistaan suurempia — ainakin heidän omasta mielestään.
Jotta taide pääsisi meillä täyteen kukoistukseensa, olisi meneteltävä seuraavalla tavalla. Valtio, joka muutenkin esiintyy niin suurellisesti, rakentaa uuden eduskuntatalon ympärille jalustoita, joille pystytetään edusmiesten kuvapatsaita, niiden taakse maalattaisiin seinään freskomaalaus esittämään asianomaisen yhteiskunnallista työtä, useimmille sopisi allegoorinen kuva esittäen lain repimistä, sillä lain laatiminen on eduskunnalle sivuasia. Patsaan paljastuksessa esitettäisiin valtion tilauksesta tehty ja valtion palkitsema kantaatti, jonka säveltäjämme saisivat säveltää. Teatterissa pantaisiin toimeen juhlanäytäntö, jolloin esitettäisiin sopiva ulkomaalainen näytelmä kuten "Hullunkurinen temppu", "Paljo melua tyhjästä." Näin saisivat kaikki taiteilijat työtä ja samalla saisi kansa uusia juhlapäiviä. Niitähän me tarvitsemme. Kun meillä ei ole ollut kylliksi syntymäpäiviä, olemme juhlineet kuolinpäiviäkin. Näin tämä puute poistettaisiin.
Me juhlimme niin mielellämme henkilöitä, jotka jossain sopivassa tilaisuudessa ovat valmiita juhlimaan meitä. Me kaipaamme suitsutusta ja sanomalehtikirjoituksia, onnittelusähkösanomia ja kukkalaitteita.
Huomasitko, minä sanoin Me?
SANOMALEHTIMIEHET.
Hulluinhuoneen lääkärit ja sanomalehtimiehet kuuluvat nykyään samaan luokkaan. Sen vuoksi kai eräänä vuonna määrättiinkin painoasiain puheenjohtajaksi henkilö, joka oli ollut Niuvanniemen houruinhuoneessa potilaana.
Hulluinhuoneen lääkäri hoitaa potilaitaan mukautuen heidän ajatuksiinsa, hyväksyen heidän kaikki houreensa, säilyttääkseen siten vallan heidän ylitsensä. Sanomalehtimies kirjoittaa sitä, mitä hänen potilaansa tahtovat kuulla, jauhavat samaa juttua tuhanteen kertaan, jaellen joka päivä annoksen politiikkaa, joka näkee asiat vain yhdeltä kannalta. He tietävät monasti kirjoittavansa vastoin vakaumustansakin, mutta, jotta puolue pysyisi koossa, on sille sanottava määrätyt asiat määrätyllä tavalla.