Kun kaikki tehdään poliitilliseksi, kaikki asiat ja kaikki henkilöt, poliisit, papit, kirjailijat, niin sanomalehtimies kulkee leimaamassa oman puolueensa leimaa potilaihinsa. Ja tuo leima on niin tärkeä, että ei kysytä ihmisestä, mihin hän kykenee, mitä hän on, vaan mihin puolueeseen hän kuuluu. Kaikki on puolueasiata, Maammelaulua lauletaan suomettarelaisesti ja nuorsuomalaisesti, teattereissa ja konserteissa käydään puolueen perustuksella, rahakin on vuoroin sitä tai tätä, riippuen siitä, missä pankissa vekseli diskontataan.
Jos omaan puolueeseen kuuluva mies hairahtuu, niin se huolellisesti peitetään, ja jollei sitä voida tehdä, niin syytetään siitä vastapuoluetta. Jos sosialisti kavaltaa hänelle uskottuja rahoja, niin on hän kapitalismin uhri. Jos kapitalisti kavaltaa, niin ovat sosialistit rettelöillään vieneet hänet perikatoon. Tämä on niin selvä asia, että sinä, lukija, ihmettelet, miksi minä siitä laisinkaan kirjoitan.
Hullut luulevat pelastavansa maailman tai tekevänsä sen onnelliseksi jonkin ihmeellisen keksinnön kautta, se on tarttunut meidän sanomalehtimiehiimmekin. Jos vastapuolue keksii jonkun erikoisen tuuman, jonka avulla he voivat kansan "pelastaa", niin sieppaa toinen puolue sen tuuman omakseen. Sellaisia keinoja ovat olleet: suomalaisuus, laillisuus, raittius, siveys ja kansan sivistäminen. Jos saarnaa suomalaisuutta, niin käyttää puhekielenä ruotsia. Onhan parempi suomalainen se ruotsalainen, joka kankeasti puhuu suomea, kuin suomalainen joka solkkaa ruotsia. Laillisuutta harrastetaan itse kiertämällä lakia; raittiutta ajetaan puheissa, se unohdetaan juodessa; siveyttä edistetään täyttämällä sanomalehdet rikosten selittelyillä, sillä niiden kautta oppii eri tavat ja rikos tulee intressantiksi. Mitä ihminen onkaan valmis tekemään päästäkseen sanomalehden palstoille! Kun kansaa käsketään lukemaan määrättyjä kirjoja, kuulemaan luentoja aineista, jotka ovat sille hämäriä, niin saadaan se uskomaan olevansa kaikkein ihmeellisin kansa maailmassa. Oli aika, jolloin kaikki puolueet kumarsivat kansaa, joka yksinään muka voisi pelastaa maan ja luoda tänne maallisen paratiisin. Kun paratiisi saatiin, niin tuli riita omenoista, ja nyt on kansa parka huonossa huudossa.
Miten kävisikään tämän maan, ellei olisi sanomalehtimiehiä! Me voisimme vähitellen uskoa, että mies, jolla on toiset valtiolliset mielipiteet kuin meillä, yhtäkaikki voi olla kunnon mies. Mutta kun tuollainen mielipide osoittaisi luonteen heikkoutta, niin ylläpitävät sanomalehtimiehet sitä ajatusta, että kunkin oman puolueen miehet ovat kunnollisia ja muut yhteiskunnan hylkyjoukkoa. Estääkseen oman puolueen jäseniä ottamasta itse selvää vastakkaisista mielipiteistä kielletään lukemasta vastapuolueen lehtiä.
Puoluejako meillä on pääasiassa persoonallinen kysymys. Irlannissa oli kaksi vimmattua puoluetta, jotka taistelivat pitkät ajat. Kukaan ei tietänyt alkusyytä puolueihin, vastapuoluetta vihattiin siksi, että se oli vastapuolue. Koko jako oli syntynyt kahden miehen riideltyä siitä, minkä värinen oli eräs lehmä. Missähän tuo meidän lehmämme on, olen koettanut etsiä. Kaikki puolueet huutavat ajavansa kansan parasta, tarkoitus on kaikilla sama. Eivätkö järjellä varustetut ihmiset voi päästä selville siitä, mikä tuo "paras" on, vai onko todella tuollainen epämääräisen värinen lehmä siinä esteenä? Sanotaan, että menneisyys on esteenä. Kuolleet raukat usutetaan siis toisiaan vastaan! Mutta mehän elämme, me, meille kuuluu maailma, siis siitä on alettava. Minä unohdin, eihän se ole mahdollista, meillähän on tuo lehmä. Ovatkohan ihmiset koskaan rakastaneet toisiaan niin pienien seikkojen perustuksella kuin vihaavat?
Meidän aina auliisti auttava kansamme tahtoi kerran turvata sanomalehtimiesten asemaa. Pantiin toimeen suuret arpajaiset, kaikki puolueet liittyivät yhteen, ruotsalaisen teatterin näyttämöltäkin kaikui suomenkieli, — mikä ihana sovinnon hetki! — Ja rahaa tulvi ja kansa uhrasi roponsa suureen eläkekassaan, jonka jäseninä nyt on hyvin pieni joukko, niistäkin monet sellaisia, jotka eivät enää ole sanomalehtialalla, vaan ovat korkeissa viroissa. Mutta mitä siitä, kansa uhrasi hyvää tarkoitusta varten. Ja saimmehan silloin nähdä sen ihmeellisen tapauksen, että kerrankin kaikkien puolueiden lehdet ylistivät samaa asiaa. Kun maan onnea ajettiin vaaliaikana, niin oli koko sanomalehdistömme cloaca maxima. Panetteluja, solvaisuja, häväistyksiä, raakuuksia, ja täydelleen tuli todistetuksi vain yksi asia, se, että suomenkielellä on rikas sanavarasto. Europan maista on maamme ainoa, jossa nainen on tasa-arvoinen miehen kanssa tai oikeammin mies naisen kanssa. Miehen, todellisen miehen tunnusmerkit ovat: urhoollisuus, suoruus, voima ja hyvyys; meissä on pohjapiirteinä: pelkuruus, valheellisuus, raukkamaisuus ja pahuus. Siis naisen ominaisuudet. Ne ominaisuudet tulevat sanomalehtien kautta täydellisesti viljellyiksi. Sen vuoksi sanomalehtiä kai aina symboolisesti kuvataankin naisiksi.
Sanomalehtialan kautta päästään myös valtion korkeimpiin virkoihin. Kun tiedot tässä maassa ovat sivuasia ja suunsoitto pääominaisuus, niin tulee huomatuksi, jos saa oman sanomalehden saarnaamaan asianomaisen hyviä ominaisuuksia. Meillä jaetaan virat puolueen mukaan seuraavalla tavalla: laskijan paikalle tanssimestari, tiedemiehen paikalle sanomalehtimies, ammattilaisen paikalle oppimaton, itsenäisen paikalle pehmeäselkäinen, käskijän paikalle palvelija. Sananvapaus on haukkumista, kokoontumisvapaus omien etujen onkimista, persoonallinen vapaus jokaisen sitomista määrättyjen puoluesääntöjen alaiseksi. Lakia noudatetaan silloin kun se hyödyttää, rikotaan kun se estää halujamme. Ja korkein haluista on valta. Jollei siihen muuten pääse, niin perustaa oman sanomalehden, oman puolueen, järjestää omat lähetystöt, ja silloin voi tavoittaa senaattorin salkkua. Onhan se edullisin virka koko maassa, pari vuotta toimessa niin saa elinkautisen eläkkeen.
Sanomalehtimiesten joukossa on erityinen rotujoukko. Ne ovat aivan kuin vahtikoiria, joita pidetään karsinassa ja sieltä yllytetään tarpeen tullessa hyökkäämään. Nämät ovat puoluekanslioiden virkamiehiä, joille syötetään sappea ja jotka maksun edestä pitävät pahaa ääntä. Ja kuten yksi koira saa kaikki muut koirat haukkumaan, niin tällainen pomo ilmoittaa, milloin ja ketä aletaan haukkua rätistellä. Ja sanomalehdet vilisevät kirjoituksia määrättyyn suuntaan ja kyläkoirat ympäri maata kuulevat sen ja päästävät ölinän.
Ainoa tapa, jolla voi saada kaikkien puolueiden jäsenet yhtymään, on perustaa yhdistys, joka on salainen. Suomalaisuuden liitto koetti yhdistää ihmisiä, mutta epäonnistui, sillä se oli liian julkinen. Julkisena se olisi voinut kyllä menestyä, jos sen sääntöjen ensi pykälänä olisi ollut "tanssi ja väkijuomat." Se oli ihanteellinen yhdistys, siksi se heikkeni, sillä ihanteellisuutta ei meillä ole, ja viime vuosikokouksessa ei tiedetty, olivatko edes kaikki haaraosastot laisinkaan elossa. Meillä on liiaksi paljon julkisia seuroja, salainen voi enää vain innostuttaa, yhdistys, josta ei saisi puhua, jonne kokoonnuttaisi salavihkaa ja tuumittaisi, millä taas herätettäisiin huomiota.
Siellä me viihtyisimme.