Sellainen aika pyyhkäisisi kerrassaan pois kaikki meidän pyrintömme, siksi varjelkaamme tarkoin ylioppilasnuorison heräämästä itsenäisyyteen. Paras suojakeino meillä on vedota politiikkaan. Sen laskuun voi panna mitä tahansa. Ja kun politiikalla ei ole paljoakaan tekemistä oikeuden, rehellisyyden ja totuuden kanssa, niin lisätkäämme, ettei sillä ole tekemistä järjenkään kanssa. Sen lauseen me kaikki ymmärrämme, sillä me puhumme eniten politiikasta silloin kun me sitä vähimmin ymmärrämme.
Kun ylioppilasnuoriso saa kärsiä meidän tyhmyyksiemme puolesta, niin kirjoittakaamme kauniita sanomalehtikirjoituksia heidän kunniakseen ja kutsukaamme heitä marttyyreiksi, he pitävät siitä nimestä.
Ylioppilasnuorisoa käytetään meillä luutana lakaisemassa pois roskia, joihin emme uskalla itse kajota. Kai minäkin kerran joudun — en ansioitteni vaan jonkun sukulais-tuttava-puoluetempun kautta — johonkin suureen sivistyslaitokseen johtavaan asemaan. Jos joku laitoksen jäsen solvaa puoluetta, johon minä kuulun, tai muuten menettelee omaa ja laitoksen arvoa alentavalla tavalla, niin en minä eikä hänen virkatoverinsa kajoa häneen, jotta hän ei joskus kostaisi minulle, vaan odotan kunnes ylioppilaat panevat mielenosoituksia toimeen. Silloin rankaisen ylioppilaita, mutta vakuutan tuolle laitoksen jäsenelle, että maan rauhan tähden tulisi hänen lähteä pois. Syyllinen väistyy syrjään, kiittääkin vielä minua, Kaikki on silloin hyvin.
Tunnen ylioppilaan, joka maaseudulta saapui innostuneena Helsinkiin. Hän puhui isänmaasta. Minä sanoin, että on vain puolueita, mutta ei isänmaata. Hän tahtoi lueskella aineitaan rakkaudesta tieteeseen. Minä sanoin, että kaikki on tehtävä vain viran vuoksi, yliopistohan on vain haaraosasto senaatista, joka virkoihin asettaa. Hän uskoi suomalaisuuden suureen kehitykseen, minä vapautin hänet siitä hairahduksesta ilmoittamalla, että on ajateltava pienen ryhmän kehitystä.
Kun ylioppilas saapuu Helsinkiin, ei hän tiedä, mille alalle hän antautuisi. Hän häilyy sinne ja tänne ja valitsee lopulta saman alan kuin joku läheinen toverinsa. Yliopistoluvut ovat tehdyt niin perin erillään oleviksi elämästä, että se, joka astuu yliopistoon elämän keskeltä, ei tiedä, mihin niistä hän tarttuisi. Mutta eihän se olekaan välttämätöntä, yliopisto pysyy aina pystyssä, sillä kauppiaat, virkamiehet y.m. henkilöt lahjoittavat sille suuria summia. Yliopisto omistaa 8 miljoonaa, saa joka vuosi valtiolta suuret summat ja pystyy siis jatkamaan olemassa oloaan.
Monet laitokset meillä kaipaavat uudistusta, yliopisto ei, sillä se on saavuttanut täydellisyyden, onhan se kaikin puolin juuri sellainen kuin tämä maa tarvitsee. Yliopisto on n.s. "sivistyslaitos kansallisella pohjalla", toisin sanoen ruotsinkielinen opisto suomenkieliselle enemmistölle valesivistyksen saavuttamiseksi. Se opettaa panemaan pääpainon sivuseikoille, sillä niiden kautta saavutetaan hyvinvointi elämässä. Opinnot ovat sivuasia, tutkinnot pääasia. Harrastaa tiedettä on järjetöntä, harrastaa arvosanoja korkein viisaus. Tämän vuoksi on tarkoin opittava pettämään professoreja, opittava näyttäytymään viisaammilta kuin ollaankaan. Se taito on helposti saavutettu, sillä professorit ovat itsekin kiintyneet eniten muuhun kuin omaan alaansa. Noudattamalla heidän esimerkkiään on suuresti harrastettava politiikkaa, sillä sen kautta saavuttaa kuuluisan nimen.
Jos jatkaa lukuja yliopistossa, on se tehtävä ainoastaan niillä aloilla, joilla professorin asema on parempi kuin muut samaan alaan kuuluvat virat. Tyhmä on se mies, joka jää professoriksi oikeustieteessä, kun sillä alalla muualla saa paremmat tulot. Tämän ovatkin kaikki oikein huomanneet, yliopistossa oli äskettäin kuusi lakitieteen opettajan virkaa avoinna.
Yliopisto on meillä laitos ihmisen kaavamaiseksi tekemistä varten, kaikki koulut johtavat siihen, ja yliopisto johtaa kaikkiin valtion virkoihin. Näin on saatu punainen lanka kulkemaan maan läpi, siihen pujotetaan ihmissielut ja lankaa pingoittaa toisesta päästä tyhmyys ja pelkuruus, toisesta päästä matelevaisuus ja itsekkäisyys. Ne jotka eivät tyydy olemaan langassa, karkoitetaan ja ovat turvattomia elämässä. Me kaikki pyrimme sen vuoksi kannattamaan järjestelmää, joka takaa meille leivän, palkan, eläkkeen ja hautajaiset monien seppeleiden kanssa.
Huomasitko, minä sanoin Me?