Minä tiedän varsin hyvin, että minä olen samallainen kuin sinäkin, minäkin luulen olevani asiain yläpuolella. Ja minä sanon sinulle, että sinä olet ehdottomasti tämän yläpuolella. Olet kai nyt tyytyväinen?
Ja kun sinä pidät kirjaani pöydälläsi, oikein näkyvällä paikalla, silloin sinä vieraillesi sanot: "Minä olen mielelläni lueskellut tätä kirjaa, hän on aivan oikeassa."
Silloin me ymmärrämme toisiamme, uskomme, ettei ainoakaan isku ole osunut meihin, ja tiedämme olevamme profeettoja tässä maassa.
Huomasitko, minä sanoin Me?
ARVOSTELIJAT.
Jokainen meistä luulee pystyvänsä arvostelemaan ja arvostelemaan mitä tahansa. Me emme sitä varten tarvitse mitään tutkimuksia emmekä henkistä koulutusta, kaikki on meille niin päivän selvää jo siitä asti, kun opimme nimemme kirjoittamaan. Politiikka, taide, yhteiskunta j.n.e. Sen vuoksi arvostelevatkin aina muita ne, jotka ovat nuorimpia, jotka eivät mitään itse ole tehneet. Ruokatutti ja ällä-tikku ovat tiedon lähde ja valtikka, ja se, joka viimeksi niitä on käyttänyt, on pätevin lausumaan mielipiteensä kaikesta.
Ei meillä kenelläkään ole sitä suoruutta, joka oli kuuluisalla ranskalaisella arvostelijalla Francisque Sarceylla, joka vastasi kysyttäessä häneltä, miksei hän ollut lausunut mielipidettään Dreyfus-asiasta: "Voidakseni lausua mielipiteeni täytyisi minun ensin ottaa asiasta kummaltakin puolen täysi selko, ja siihen minulla ei ole aikaa, sillä on muitakin asioita, joita minä paremmin ymmärrän. Sitä paitsi ei minun tapani ole puhua asioista, joita en ymmärrä."
Hän ei varmaankaan ollut niin etevä kuin mitä me olemme, sillä me osaamme puhua siitäkin, jota emme ymmärrä, ja siitä perusteellisemmin kuin muusta.
Minä en voi käyttää tässä sanaa Te, sillä meitä arvostelijoita on kaikkialla, en myöskään sanaa Sinä, sillä se voisi tuntua liian persoonalliselta, ja silloinhan laskisin itseni joukosta pois. Parasta on siis sanoa Me, ja kukin voi sen hiljaisuudessa lukea ikäänkuin kirjoittaisin he — ei isolla, vaan pienellä kirjaimella. Tuo Me-sana onkin aivan yleinen, ota vain käteesi mikä lehti tahansa ja lue siitä arvostelu miltä alalta tahansa.
Me emme tahdokaan ymmärtää toista, korkeintaan vain omaa itseämme — emmekä aina sitäkään. Me emme näe toisen työssä hänen sieluaan, emme anna sille arvoa. Me emme usko toisen sisälliseen vakaumukseen, emme hänen elämäntehtäväänsä. Me näemme toisessa vain henkilön, joka koettaa nousta meitä ylemmäksi, ja silloinhan hän on nuijittava alas.