Kun ihminen elää kolmea tarkoitusta varten:
1:o seuratakseen raamatun käskyä ja lisätäkseen kansaa,
2:o kehittääkseen omaa persoonallisuuttaan, tai
3:o rakentaakseen itselleen kuvapatsasta,
niin uskomme aina jokaisen teon takana piilevän tuon patsashimon. Ja kun oma patsaamme ei ole varma, niin ei toinen ainakaan saa sitä saada itselleen.
Kansakunnan lisäämistä pidetään jonain joutohetken sivutoimena, ei sille panna mitään sen suurempaa painoa, ja kun me itse olemme henkisesti rammoiksi kehittyneet, niin täytyy lapsiemmekin tulla sellaisiksi, silloin heidän on hyvä olla.
Oman persoonallisuuden kehittäminen on liian vaivaloista työtä, ei siihen kannata ryhtyä. Kun joku erehdyksestä ottaa sen maalikseen, niin olemme perustaneet sanomalehdet, jotka niin taitavasti jokapäiväisen annoksen kautta pilaavat persoonallisuuden, kääntäen huomion riitoihin, paheisiin ja kaiken alasrepimiseen.
Mutta patsaan tähden kannattaa elää, rakentaa se rahasta, virkanimistä tai yhteiskunnallisesta asemasta, uhrata sille elämänsä. Ja jotta olisimme oikein varmat siitä, niin kokoamme kivet eläessämme sitä varten.
Tässä toimessa on estettävä toista kaikin voimin. Jos kirjailija arvostelee toisia kirjailijoita, niin ei hän tahdokaan uskoa toisen todellisiin pyrintöihin. Kuinka hänellä niitä voisi olla! Ja jos joku haukkuu meitä, niin haukumme me takaisin, ja jollemme voi iskeä vastustajaamme, niin iskemme heikompiin. Kirjailija, joka halveksien arvostelee toista kirjailijaa, tietää hyvin, ettei toisella mitenkään voi olla oikeita, puhtaita pyrkimyksiä. Hän tietää sen omasta itsestään. Kirjailija moittii toista siksi, ettei toinen kirjoita samoin kuin hän. Ja jos toinen kirjoittaa niinkuin hän, silloin tuo toinen vasta onkin helisemässä. Kirjailija-arvostelija ei tunnusta muuta kuin yhden suunnan, ja se on hänen suuntansa, ja sillä alalla saa liikkua yksinomaan hän. On niitä, jotka eivät itse henkisesti tuota, mutta arvostelevat toisia. He tekevät joskus sen oikealla harrastuksella, mutta tavallisesti tulee kysymykseen se, onko kirjailija samaan puolueesen kuuluva kuin arvostelija. Omalla puolueella on vain neroja, toisella ei mitään. Sinänmalja turvaa myös huonoilta arvosteluilta, samoin yhteiset vekselit. Kyllähän me sen tiedämme, se on päivän selvää.
Pahimmat meistä ovat ne, jotka eivät ole mitään osanneet tuottaa, vaikka ovatkin tahtoneet, me sitä ymmärrämmekin paraiten toisia. Ja miten me heitä ymmärrämme!